Kolme yötä jouluun on. Kiire on laantunut. Viikonloppuna on ollut aikaa pysähtyä: ihmetellä joulun suloista läheisyyttä, miettiä sen sanomaa ja miten se täällä Pohjolan pimeydessä lämmittää ja valaisee mieltä.

Päiväkodin ja koulun juhlat on juhlittu, ja joulun aikaa on vietetty myös sukulaisten ja ystävien parissa. Tänään oli mahdollisuus vihdoin käydä kurkistamassa 1800-luvun porvariskodin jouluun Ruiskumestarin talossa Helsingin Kruunuhaassa. Siellä viimeistään huomasi, että kodin koristelussa ja joulun laitossa todellakin vähemmän on enemmän. Pieni pöytäkuusi, koristeltu piparkakuin ja piparminttutangoin sekä elävin kynttilöin. Hyasintit, punaposkiset jouluomenat ja yksinkertaiseen vaaleaan paperiin paketoidut, sinetein suljetut lahjapaketit. Höyryävä kuparipannu puuhellalla ja piparit savikulhossa pöydällä. Ei kimalletta eikä vilkkuvaloja, ei prameita koristeita - ja silti joulu näytti kauniimmalta kuin koskaan.

Erityisesti ihailin kolmihaaraista valkoista kynttilää. Olen sellaisen nähnyt aikaisemminkin Glorian antiikin joulunumerossa. En ole kuitenkaan nähnyt niitä koskaan missään myynnissä, joten olen ajatellut, että joku ehkä käsityönä valaa niitä pieniä määriä. Illalla Ruiskumestarin-vierailumme jälkeen ystävämme Ulla ja Sampsa tulivat käymään kylässä. He toivat tuliaisena juuri tuollaisen kynttilän. He olivat ostaneet sen Turun joulumarkkinoilta, ja pahvipakkauksessa luki: Husö Nedergård, Sottunga, Åland. Nämä yhteystiedot varmistavat sen, että meillä on mahdollisuus saada käsintehtyjä haarakynttilöitä seuraavinakin jouluina. Jos vaan nyt raskimme kynttilää polttaa laisinkaan - on se niin kaunis.

Käykää katsomassa kuvia "Vanhoja taloja ja muuta näkemisen arvoista"
-albumista. Kuvien myötä toivotamme rauhallista joulun juhlaa kaikille lukijoillemme!
-Elina

Joulutunnelma alkaa hiipiä taloon. Iltaisin olen istunut itsekseni tuvan pöydän ääressä – milloin kirjoittaen joulukortteja ystävillemme, milloin miettien oppilaiden arvosanoja tai käärien pienten ja isompienkin ihmisten lahjoja paperiin. On selvä, että jotkut hommista on tehtävä. En voi jättää esimerkiksi työhöni kuuluvaa arviointia tekemättä, vaikka mielelläni sanoisin jouluna jokaiselle oppilaalle: ”Olet kulkenut omaa polkuasi eteenpäin. Hienoa! Katsopa, mihin asti olemme yhdessä päässeet.” On piirrettävä numero, joka rehellisesti kuvaa osaamisen tasoa opetussuunnitelman tavoitteiden mukaan, tai kirjoitettava muutama pitempi virke, jotka antavat tietoa oppijan taidoista ja edistymisestä. Sen sijaan joulukorttien ja -tervehdysten tekeminen on täysin vapaaehtoista. Viime vuonna en jaksanut kirjoittaa joulukortteja, mutta sain niitä kyllä. Tänä vuonna palasin perinteeseen mielelläni. Miksi en sanoisi sitä kerran vuodessa ihan paperilla: Toivon juuri sinulle ja perheellesi ihanaa joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta.

Tänä vuonna on mediassa joku ihmeellinen buumi: Älä anna joululahjoja. Älä anna varsinkaan sellaisia joululahjoja, jotka päätyvät roskakoriin. Älä vaivaa itseäsi turhilla jouluperinteillä. Valmista vain ne jouluruoat, joita joku varmasti syö. Tee vain sen verran, kuin hyvällä mielellä jaksat. Älä lähetä joulukortteja, jos et oikeasti pidä siitä. Joulu on vain hieman tavallista pitempi ja juhlavampi viikonloppu. Jne. Olipa ilmestynyt suomeksi kirjakin nimeltä ”Vihaan joulua”.

No, ymmärrän toki heitäkin, joita joulu ahdistaa. On totta, että useat suomalaiset jouluperinteet juontavat ajoilta, jolloin talvikausi oli maataloissa hiljaista aikaa. Sen lyhyen aikaa, kun päivänvaloa riitti, tehtiin jouluun valmistavia askareita. Nyt ei hidasteta tahtia, vaan päinvastoin useissa työpaikoissa kiristetään sitä ennen joulua, ja kuitenkin halutaan joulu ihanneolosuhteilla: puhtoinen koti, itsetehtyä ruokaa ja juomaa enemmän kuin tarpeeksi, lahjoja ja koristuksia. Mutta edelleenkään en ymmärrä sitä, miksi pitää lietsoa jouluahdistusta? Jokainen voi toteuttaa oman joulunsa, miten tahtoo. Muistan aina, kun eräs työkaverini kertoi onnellisena, että hän saa viettää joulunsa yksin! Kaupunkiasunnossa, hyvien juustojen, viinilasin ja kirjan ääressä, niin hän kertoi. Poiketa ehkä kirkkoonkin, jos siltä tuntuu. Tuossa asenteessa on oppimista: juhlan voi pitää juhlana, mutta omien edellytysten ja voimien mukaan.

Minun juhlamieltäni kohottaa erityisesti se, että asuinkerroksemme rakennustyöt alkavat olla valmiina. Kirjastohuoneen lattiakin on maalattu ensimmäistä kertaa. Isäntä empi aluksi sävyn olevan liian vaalea. Olen kuitenkin pitänyt pääni: haluan vaaleanharmaat, talvisen luonnon väriset lattiat. Väriä huoneisiin tulee kyllä matoista ja huonekaluista. Kirjahyllyn osat odottavat paikalleen pääsyä. Ei vielä ihan jouluksi, mutta lähellä se on… Kun minulta viime sunnuntaina kysyttiin, tiesinkö etukäteen, miten kova työ talon rakentamisessa on, vastasin empimättä: En. Mutta vastasin myös: Olen onnellinen, että ollaan tässä. Että tämä vuosi on mennyt – enkä heti vaihtaisi tätä viime joulun ajan keskeneräisyyteen ja uupumukseen. Tähän asti olemme päässeet. Huikeaa!

Huomenna pienet tiernapojat saavat ensiesityksensä. Huomenna istun päiväkodin joulujuhlassa ja kuulen taas kauniit perinteiset joululaulut lasten laulamina. Ehkä joku pieni paimen tai enkeli unohtaa vuorosanansa tai aiheuttaa kommelluksen. Huomenna minulla vielä on pieni poika, jonka silmät ovat täynnä joulua.

- Elina

Pojallani on tänään historiallinen päivä. Hän on tavannut kaksi merkittävää henkilöä, herra Joulupukin ("ihan oikean, ei pukeutuneen") ja rouva Tasavallan presidentin. Tämä tapahtui Seurasaaren joulupolulla, jossa hän oli isänsä kanssa. Tänä vuonna jouduin itse luopumaan tuosta perinteestä - äideillä kun on tähän aikaan vuodesta niin paljon kiireitä. Jälkikasvullamme oli otsaa esittää otsikon kysymys itse herra Joulupukille. Joulun toiseksi tärkein mies (tärkein on tietysti syntymäpäiväsankari) oli vastannut diplomaattisesti, pokkaansa pidellen, että presidenttikin oli käynyt häntä tervehtimässä.

Pojalla alkaa olla tonttu- ja pukkiusko kovilla. Tämän aamun ongelma oli se, että joulukalenterin taskussa ollut kortti oli tehty juuri samasta kullanhohtoisesta pahvista kuin tiernapoikien jihängit. Miten se nyt on mahdollista??

Meilläkin oli tänään juhlallinen päivä. Saimme vieraita Pukkilasta. Talon meille myynyt isäntäväki pääsi ensimmäistä kertaa paikan päälle katsomaan, millainen Hannu-isännän lapsuudenkodista on muotoutunut. Sanoi jännittävänsä, kun avasi oven. Joitakin ovia, ikkunoita ym. on siirretty toiseen paikkaan talossamme. Olikin hauska, kun Hannu tunnisti salin portaikkoon johtavan kynnyksen - "Tämän täytyy olla meidän keittiön kynnys!" Itsestäni nuo kuluneet kynnykset ovat aina olleet todella sympaattisia. Ne ovat kuluneet kiiltäviksi, niihin ovat jääneet monien monien askelten jäljet, niihin on kulunut painautumia. Maali pysyy niissä todella tiukasti. Pojan huoneen oviaukossa on uusi kynnys, joka maalattiin moneen kertaan Permolla. Kuitenkin olen sen jo vuodessa kolhinut imuria vetäessäni ruman näköiseksi!

Jouluvalmisteluista en ota paineita. En ole useinkaan tehnyt mitään perinteistä joulusiivousta, jossa pyyhitään katot ja seinät, pestään ikkunat (kuka hullu pesee ikkunoita talvella?) ja nuuskitaan kaikki komerot. Tänä vuonna olen kuitenkin intoutunut jonkinlaiseen siivoukseen, ja tuntuu aika juhlavalta, kun sain karsittua turhia leluja ja muuta irtosälää pois ja siivottua jokaisen nurkan. Joulua en edelleenkään aio viettää komerossa, joten jätettäköön ne rauhaan.

Kun olen saanut tehtyä pakolliset työhommat, aion keskittyä jouluelämyksiin. Haluan ehdottomasti pistäytyä Ruiskumestarin talossa. Ruiskumestarin eli palopäällikön kodissa (Kristianinkatu 12, Helsinki) voi eläytyä 1860-luvun helsinkiläisen porvariskodin jouluvalmisteluihin ja vanhanajan juhlatunnelmiin. Joulunäyttely on avoinna 30.11.2008 – 4.1.2009.

Joulun välipäivinä - joulun ihanasti levättyämme - saa maalipensseli alkaa heilua meidän talossa.

- Elina

P.s. Mieheni on ystävällisesti lisännyt porraskuvia albumiin nimeltä Pyhäpuoli -> Albumi: Portaat.

Joulukuussa jo mennään. Lumet sulivat, ja palattiin taas tavalliseen, eteläsuomalaiseen talvisäähän: sataa, sataa ja sataa. Työkaverini oli ostanut oikein joulunpunaisen sateenvarjon, jossa oli tummemmanpunaisella pohjalla vaaleammanpunaisia palloja. Älkää naurako yhtään, pohjoissuomalaiset, minusta se tuntui loistavalta idealta.

Meillä suunnitellaan lattioiden maalausta. Nimenomaan SUUNNITELLAAN: ajatukset eivät oikein siirry teoiksi. Mieheni on kyllä pessyt kirjastohuoneen lattian, kitannut ja höylännyt joitakin kohtia. Seuraavaksi ne pitäisi paikkamaalata. Milloinhan päästään maalaamaan lopullisella maalilla? Olemme ajatelleet ihan vaaleanharmaata Permoa. Syynä maalauskiireisiin ovat huoneeseen tulossa olevat kirjahyllyt (niistä lisää seuraavassa kappaleessa).

Portaat yläkertaan ovat valmiit. Erkka on suunnitellut portaisiin myös kaiteet ja pylvään. Hienoilta näyttivät lopullisina kuvissa, mutta myös lähes valmiina paikan päällä. Portaikon kohdalla seinässä on helmiponttipaneelia. Senkin lopullista väritystä pitäisi miettiä. Seuraavaksi timpuri alkaa tekemään kirjastohuoneeseen kiinteää kirjahyllyä. Päätimme sitten toteuttaa hyllyasian näin. On hankalaa löytää huoneeseen valmiita hyllyjä, joissa pystyisi hyödyntämään maksimaalisesti seinän pinta-alan. Huoneen joka seinällä on ovi tai ikkuna, mutta sen sijaan huonekorkeutta riittää. Toiseksi: on erittäin vaikea löytää hyllyä, joka olisi sopivan tyylinen: ei heppoinen, notkuva lastulevyhylly mutta ei ylipramea koriste-esineiden säilytyspaikka -tyylinenkään hylly. Olemme olleet tyytyväisiä kaikkiin Erkan aikaansaannoksiin, joten tämän hommankin uskalsimme uskoa hänen hoiviinsa.

Yritimme saksia lehdistä kuvia oikean tyylisistä hyllyistä. Jostain syystä kuvia ei löytynyt kovinkaan helposti: eivätkö kirjahyllyt kiinnosta sisustuslehtien lukijoita tai juttujen tekijöitä? Minua kiinnostavat tällä hetkellä kaikki säilytysratkaisut ja -järjestelmät, erityisesti vanhojen talojen kohdalla. Ymmärrän kyllä, että uusissa taloissa kamppeet ja roinat saa kätevästi kätkettyä pitkien hyllyrivistöjen sisään – mutta miten teet sen vanhassa talossa? Ennen vanhaan ihmisillä ei ollut läjäpäin tavaraa: ehkä ongelman ratkaisu pitäisi aloittaa karsimalla rajusti tavaran määrää :-)

Adventin valoa kaikille lukijoille, kiiruhtakaa hitaasti joulua kohti!

t. Elina