Elokuu on sujunut vauhdikkaasti. Työt ovat alkaneet minunkin osaltani, ja poika on aloittanut esikoulun. Isännällähän työtä riittää, oli kesä tai talvi, joten siinä suhteessa ei ole muutosta. Hänkin on vaan nyt valitettavasti sairastanut sitkeän flunssan, joten rakennushommiin ei ole päässyt/päästetty.

Sen verran täytyy kertoa, että toissa viikonloppuna tyhjensimme Pukkilan varaston lopultakin tyhjäksi. Toimme sieltä vielä yhdet lattialaudat, jotka voi käyttää esimerkiksi yläkerran lattioihin. Samalla kävimme ihailemassa upeita porakiviämme, jotka ovat vielä Talon paikalla Pukkilassa. Olemme jo naapureiden kanssa suunnitelleet, että käytämme kivet tontin pengerryksiin. Meidän taloomme tehdään tietysti myös portaat vanhoista porraskivistä. Nyt ei ole oikein paikkaa, johon kivet saisi tontilla turvallisesti kipattua. Niinpä pitää odottaa vielä hetki, ja mm. tyhjentää tonttia joutomaasta. Sitten pitääkin tilata kuljetusauto ja kaivuri, jotta saadaan hommat tehdyksi.

Eilen oli hauska päivä, kun kävimme Varpulan elojuhlissa huikean hienossa siirretyssä pohjalaistalossa. (Varpulan tarinaan voitte tutustua osoitteessa www.varpula.fi) Siellä tapasimme myös toiset idolimme Formuset (www.perheformunen.suntuubi.com) ja vielä kolmannenkin pariskunnan, jotka ovat siirtäneet pohjalaistalon Tuusulaan. Kerrankin olimme me ”hirsihullut” lähes enemmistönä tilaisuudessa! Kiitokset Varpulan väelle tällaisten uskomattomien ”kokoontumisajojen” järjestämisestä.

Seuraava tavoite – voi kai sen jo ääneen sanoa – on, että saisimme koko asuinkerroksen käyttöön jouluksi. Onko lukijoilla ideaa, mistä voisi ostaa tai missä voisi teettää puiset hyllyt kirjastohuoneeseen?


- Elina

Vielä yhteen hullutukseen siellä meitä yllytettiin. Tarttis kuulemma vaihtaa talonnimi oikein sukunimeksi. Rva:han on kyllä jo omasta mielestäänkin Bullerby.

Maaseudulta kotoisin olevana tuo talon- tai paikannimellä kutsuminen on minulle vanhastaan tuttua. Eräänkin luokkakaverin oikean sukunimen kuulin ensimmäisen kerran vasta yläasteella. Siihen asti oli aina puhuttu Sillankorvan Mikosta. Hänen koti kun sattui olemaan sillan "korvassa". Siskoltanikin on joskus kysytty, että "ai eikö teidän sukunimi olekaan Pappila?"
(Jälkikirjoitus Samuelin)

Melukylässä asuu nyt kaksi perhettä! Ylätalon toiseen puolikkaaseen on muuttotarkastus tehty ja oikein luvan kanssa kannettu tavaroita sisään. Samalla saatiin meidänkin taloon osittainen käyttöönottolupa. Nyt meillä on käytettävissä koko kellarikerros ja ensimmäinen asuinkerros. Eilen nautittiin yhteistä pizzailtapalaa ja tuntui oikeastaan aika kutkuttavalta ja historialliselta: kyllä tämä "kylä" saadaan pystyyn, kun näin pitkälle on päästy. Tervetuloa, Johanna, Aaro ja pojat!

Kaurilla on virinnyt oikein sosiaalisten suhteiden verkosto, kun nyt kahdessa (ja pian kolmessa) naapurihuushollissa asuu poikia. Menimme viemään toiseen naapuriin synttärikutsua. Poika (käytetään hänestä nimitystä N) oli heti ovella vastassa ja riemuitsi kutsun saatuaan ”Yes, HopLoppiin!” Kysyin, onko N oppinut lukemaan. ”Ei, vaan A (poika toisesta naapurista) kertoi eskarissa.”

Onhan täällä Bullerbyssä vielä ulkopuolisen silmin kovin keskeneräistä, mutta itse ei siitä enää jaksa huolestua. Tämähän on vain meidän tapamme elää.
Kuten kirjailija Jaan Kaplinski sanoo:
”Suuri osa elämää kuluu täällä loputtomaan korjaamiseen, rakentamiseen, remontoimiseen ja siivoamiseen. Elämässä mikään ei ole, eikä tule koskaan valmiiksi. Niin se vain yksinkertaisesti on ja siihen on tyydyttävä.”

- Elina

Ollaan elokuussa. Kesä kääntyy lopuilleen. Ilmassa tuoksuu jo syksy, ja lapsi kerää maasta ensimmäisiä keltaisia lehtiä. Kesä on oltu matkalla: milloin minnekin ja mistäkin. Nyt sen tiedän. On hyvä palata kotiin.

Ei ole kauan siitä, kun naureskelin opettajaäidilleni, joka kesäaskareenaan siivosi varastot. Nyt olen onnellinen siitä, että OLEN (mieheni suurella avustuksella) siivonnut varastot! Näin sitä ihminen keski-ikäistyy. Peräkärryllinen kelvollista tavaraa vietiin kirpputorille, osan huolivat naapurit (ja tuttavat). On jotenkin kevyt olo, kun sai pois paljon sellaista, jota ei oikeasti tarvitse mutta jonka säilyttämisestä on tullut tapa.

Toinen hieno juttu, joka saatiin aikaan, oli pihatalkoot. Polttopuita tehtiin taas urakalla ja pihamaata haravoitiin roskasta. Kaupunkitontilla ei oikein pysty säilyttelemään romuvarastoja, vaikka jollekin rakennustavaralle olisi ehkä-joskus-myöhemmin käyttöäkin. Huomenna lähtee iso lavallinen tavaraa kaatopaikalle – ja tonttia voinee jo kutsua ”pihaksi” (jätetään kuitenkin lainausmerkit).

Viime viikolla käväistiin pieni reissu maakuntien Suomessa. Samuel kävi Rovaniemellä asti, me Kaurin kanssa nautimme ystävien ja perheväen seurasta Oulussa. Kajjaanissa poikettiin katsomassa Samuelin veljen uutta hirsitaloa (kodikas oli – ja kadehdittavan valmis) ja minun isovanhempiani. Ajeltiin edelleen Joensuuhun ja sieltä Savonlinnan sekä Mikkelin kautta kotiin. Kyllä Suomenmaassa on omaleimaisia paikkoja. Kainuun korpimaisemat, nuo maanmainiot rönttöset ja kajjaanilaisten loistava itsetunto; karjalaisen pitopöydän herkut tai Savonlinna linnoineen, järvineen ja lörtsyineen. Savonlinnan torilla myytiin antiikkia ja löysimme vanhan penkin ja suutarinvalaisimen (pöytämalli) myös kotiin tuotaviksi.

Täytyy vielä mainita, että Mikkelissä pysähdyimme Kenkävero-nimisessä paikassa, jossa on ”Suomen suurin ja kaunein pappilan päärakennus ja tunnelmallinen pappilamiljöö”. Rakennukset oli restauroitu 1990-luvulla ja mielestämme melkoisen onnistuneesti. Tapetit olivat kauniita (mm. Frugården-tapettia Uulan tapettimallistosta, jota ei enää valmisteta) ja lattiat oli maalattu Permolla. Pappilan puutarhassa voi tutustua perennoihin, marjapensaisiin ja hyötykasveihin sekä ostaa taimia ja siemeniä. Käymisen arvoinen paikka!

- Elina