Olen yrittänyt saada miestäni tietokoneen ääreen kirjoittamaan jatkoa hirsitalon siirto -keskusteluun. Siis siihen, jonka hän aloitti sanoilla ”Voi voi, teitä romantikkoja!” Hänellä OLISI ajatuksia. On kuitenkin niin paljon muuta. On kai hyödyllisempää rapsutella ulkovuorauslautoja valoisissa kesäilloissa tai istuttaa vaimon haalimia perennoja (kun vaimo istuu sisällä ja tekee koulutöitä ilta illan jälkeen) tai hoitaa työasioita päästäkseen joskus ansaitulle kesälomalle.

Minä olen mielipiteeni kai kirjoituksissani ilmaissut talon historian/hengen säilymisestä siirron jälkeenkin. Nimittäin uskon, että historia säilyy – jossakin hirsien raossa. Entäs rakennuksen ulkonäössä? Ulkoa talo pyritään saamaan lähes samannäköiseksi kuin mitä se on 1920-luvulla ollut. Sisällä on tehty enemmän muutoksia, mutta huonejako on pyritty jättämään entiselleen. Eteisestä on hirret jätetty (seinän yläosasta) esille ja roiskemaalattu ne. Pohjasävy on vaalea harmaa. Kattoa ollaan maalaamassa valkoisella liimamaalilla. Vaikka pinnat ovat erilaiset, kuin talon eläessä Pukkilan-aikaansa, on sen oma tunnelma aistittavissa parhaiten juuri eteisessä, kirjastohuoneessa ja salissa. Niihin on tehty vähiten muutoksia ja esim. uunit ovat samoilla paikoilla. Tupa on muuttunut niin paljon, että sitä ei osaa enää kuvitella ”samaksi”.

Yritämme säilyttää talon alkuperäisiä huonekaluja, joitakin tekstiilejä ja esineitä huolellisesti, jotta sitäkin kautta pala historiaa jäisi talteen. Ja muistoja. Kuitenkin teemme tästä ennen kaikkea omaa kotia. Olemme pystyneet antamaan Talolle uuden elämän, mikä on ihan hienoa tänä kertakäyttökulttuurin aikana.

Tänään pääsin kesälomalle. Haikeuden täyttämät suvivirsi ja jäähyväislaulu – ja kevyet askelet kirmaavat pihan poikki kesään. Koulu jäi tyhjänä odottamaan seuraavaa lukukautta. Mietteeni tänään: On ihanaa tehdä työtä, jolla on merkitys.

Auringonsäteitä ja ruohon tuoksua! Nyt on kesä. Sommaren är här.
- Elina

”En voi olla onnellinen, kun minulta puuttuu jotain – nimittäin lemmikki”, poikani sanoi.
”En voi olla onnellinen, kun minulta puuttuu jotain – pelargonit ikkunalaudalta”, sanoin minä.
Samuel totesi olevansa perheen ainoa onnellinen. Hänellä on kaikkea, ja liikaa. Nyt tilanne on parantunut vaimon ja jälkikasvunkin osalta. Leppäkerttu on vangittu lasipurkkiin. Vaaleanpunaiset pelargonit kukkivat tuvassa, kun lasikuisti ei ole vielä valmis.

Entäs onnellisuus? Sunnuntaina istuin rantakalliolla Seurasaaressa. (Kansainvälisenä museopäivänä 18.5. oli ilmainen sisäänpääsy rakennuksiin. Jos se jäi sinulta käyttämättä, seuraava mahdollisuus on Helsinki-päivänä 12.6.) Jos minulla on ikävä kotiin, pohjoiseen merenrantakaupunkiin, tai muuten paha mieli tai stressiä, menen meren rannalle. Meren aallot huuhtovat kivun ja ikävän pois. Ehkä minuun on jäänyt muisto siitä, että olen kasvanut meren äärellä. Taas olo helpottui.

Menimme sitten Bastvikin kartanoon kahville, toistamiseen. Tai tällä kertaa taisimme juoda iltapäiväteetä. Uhkaavat laittaa paikan juhannukselta kiinni, tai tarkemmin sanottuna tilausjuhlien käyttöön. Siksi tilaisuus kartanokahveihin pitää käyttää aina, kun aikaa liikenee.

Yllätykseni oli suuri, kun eräs rouva kysyi kartanon pihalla minulta: ”Rouva Bullerby, otaksun?” Hän oli perheineen tullut minun kirjoitukseni kannustamana Bastvikin kartanon kahvilaan. Sovimme jo treffit Melukyläänkin, tervetuloa! Viittaan Samuelin edelliseen päiväkirjamerkintään: Sitä se ”julkisuus” teettää :-))

Glorian Antiikista luin toisen kahvilavinkin teille historiallisista miljöistä pitäville. Helsingin kaupunginmuseon Sederholmin talossa (Senaatintorin kulmassa) järjestetään Kustavilainen kahvila 9.–14.6. klo 12–17, muulloin tilauksesta. Kauppaneuvoksettaren kaffepöydästä saa herkkuja 1700-luvun tyyliin – upeassa ympäristössä.

- Elina

Nyt alkaa jo vähän hämmentää tämä ”julkisuus”. Aikoinaan aloittaessani kotisivujen tekemistä tavoitteeni oli se, että sivuja luettaisiin suurin piirtein sama aika, jonka itse käytän niiden kirjoittamiseen. Arvioni oli, että jos kolmekymmentä lukijaa kuluttaisi kukin viikoittain yhden minuutin kotisivujen lukemiseen, minun kannattaisi uhrata ajastani puoli tuntia niiden kirjoittamiseen. Kirjoittamiseen käytetty aika on joskus vähän ylittynyt, mutta kävijämäärien suuruusluokka on ollut alkuperäiseen verrattuna monikymmenkertainen.

Varsinainen syy kotisivujen pitämiselle oli se, että halusin jakaa omat kokemukseni myös muiden hyödynnettäväksi.

Olen perin juurin pettynyt käytettävissä olevaan informaatioon, joka koskee korjausrakentamista. Korjausrakentamisen tyyleistä ja menetelmistä ei ole olemassa kuin muutama kohtuullista tasoa oleva suomalainen teos. Panu Kailan Talotohtori on ainoa yritys. Sillä on omat vahvuutensa mutta myös heikkoutensa. Risto Vuolle-Apialan kirjoja en ole koskaan ostanut yhtään kappaletta. Rakennusapteekin Käsikirjaa voi suositella, mutta kirja on samalla myös yrityksen mainos, joka paikoin on ainakin minua haitannut. Tyyleistä kertovista kirjoista meille hyödyllisin on ollut Koteja Fiskarsissa. Se on oikeasti hyvä kirja.

Netin materiaali on aika surkeaa. Pääosa materiaalista on kaupallista pelkkää markkinointimateriaalia. Noita juttuja uskoo se, jota huvittaa. Lopputulos on se, että naulatkin pitäisi tuoda työmaalle niin, että niiden kannat on valmiiksi maalattuina. Melkein tulee mieleen vanha ruotsalaisvitsi, jossa joka toinen naula heitettiin pois, koska niissä oli kanta väärässä päässä.

Kaiken maailman sisustus-, rakentamis- ja pesänrakennuslehdet ovat myös asia sinänsä. Niissä juttuja kirjoittavat erilaiset elämäntaitelijat sekä sisustusliikkeiden pitäjät. Juttujen päällimmäisenä tarkoituksena näyttää olevan product placement. Kuviin yritetään sovittaa vain mahdollisimman monta somistusta ja himmeliä, joita nyt sattuu olemaan kaupasta saatavilla. Tämä ei ole varsinainen ongelma – vaan se, että lehdissä esiteltävät talot ovat pääosin pilalle korjattuja. Nämä ongelmat yritetään tietysti jättää kertomatta, mutta jostakin kulmasta se alumiinipuite tai kömpelö, profiloitu MDF-ovi sitten aina kuvaan osuu.

Korjausrakentamisen ongelmat eivät sinällään ole näissä pikkuasioissa. Ovet nyt on vielä suhteellisen helppo vaihtaa, ikkunat on jo vähän isompi ongelma. Suurimpana syntinä pidän sitä, että lehdissä esitellään rinta rottingilla kaikensorttisia elintasopatteja, joita on kyhätty vanhojen talojen kylkeen. Tämän päivän muodin mukaisesti, lasista tietenkin. Jutuissa kyllä kerrotaan, miten vanha talo on herännyt uuteen kukoistukseen uusien omis-tajien toimekkaissa käsissä, mutta unohdetaan kertoa se, että korjauksissa on useimmiten hukattu se, mihin omistajat ovat talossa alun perin ihastuneet. Eli pienimittakaavaisuuteen, sopusuhtaisuuteen ja siihen tiettyyn tuttuuden tunteeseen, joka perinteisiin suomalaisiin taloihin liittyy.

Tätä tunnetta minulle kuvaa parhaiten ajatus siitä, että vanhassa talossa huoneeseen tulija voi jo ovesta arvata, mitä oven takana on. Vessan oven pitää olla vessan oven näköinen ja salin oven näköinen.

No, tietoa ja tietämystä perinteisestä rakennustavasta on kyllä tullut lisättyä. Viimeksi ällistyin siitä, miten hankettamme oli kommentoitu erittäin suositulla nettisivulla www.annujaliinu.com Meidän talo on kuulemme unelmatalo.

Tieto ei olekaan lisännyt lukijoiden tuskaa, vaan saanut yllättävän monessa syttymään kipinän samankaltaiseen projektiin ryhtymisestä. Tämä ei ole ollut kuitenkaan tavoitteemme. Tämä johtuu siitä, että vain poikkeuksellisesti voimme suositella tällaiseen hankkeeseen ryhtymistä. Miksi?

1. Rakennus on arvokkain sijaintipaikallaan
Rakennus on aikanaan suunniteltu ja toteutettu tiettyyn paikkaan ja tiettyyn ympäristöön. Mikäli rakennus vain on säilytettävissä alkuperäisessä paikassa, siirrolle ei ole rakennuksesta johtuvia perusteluita. Tunnen vain muutaman tapauksen, joissa siirto olisi ollut perustellumpi vaihtoehto kuin paikoillaan korjaaminen, mutta ne ovat selviä poikkeuksia. Museovirasto ei tue siirrettyjen rakennusten korjaamista.

Rakennuksen korjaaminen nykyisellä paikalla on aina ensisijainen vaihtoehto.

2. Rakennuksen siirtäminen voi viedä rakennuksen sille vieraaseen ympäristöön
Tietyillä alueilla ja tiettyinä aikoina on vallinnut hyvinkin hienoväreisiä rakentamisen kulttuuriin liittyviä seikkoja, joiden säilyminen olisi arvokkainta nimenomaan kokonaisuuksina.

3. Rakennuksen siirrossa menetetään koko rakennuksen historia
Parhaitenkin dokumentoitu siirto ja huolellisimminkaan kerätyt yksityiskohdat eivät riitä säilyttämään rakennuksen historiaa. Meillä on tallessa näytteet kaikkien huoneiden tapeteista, mutta voitte kuvitella, minkälaiset mahdollisuudet niistä on saada selvää, jos kukin niistä on noin 50*50 cm. Kuvitelkaa, miten paljon helpompaa se olisi, jos tapettikerrokset olisivat vahingoittumattomina pinkopahvikerrosten alla.

Rakennus koostuu detaljeista. Kytkimistä, pistorasioista, listoista, heloista, naulakoista, ovista, ikkunoista, lattioista, katoista, valaisimista, huonekaluista, keittiökalusteista, hanoista, lavuaareista. Otetaan nyt vielä yksi käytännön esimerkki. Jos siirrätte talon, minkälaiset mahdollisuudet teillä on säilyttää rakennuksen julkisivun kannalta niinkin olennainen seikka kuin kattotuolien päät? Vastaus on: ei minkäänlaiset. Ensinnäkin ne ovat hyvin vaativa kohde purkaa huolellisesti. Toiseksi niiden hyödyntäminen edellyttäisi sitä, että koko talo kattorakenteitaan myöten on täysin entisissä mitoissaan. Tästä voi sanoa, että täysin mission impossible


4. Rakennuksen siirtämiseen sovelletaan uudisrakentamista koskevia normeja
Täysin oma ongelmaryhmänsä on rakentamisen normiohjaukseen liittyvät ongelmat. Hirsitalon siirto on uudisrakentamista, ja siirtoon sovelletaan uudisrakentamista – ei korjausrakentamista – koskevia normeja. Paikkakuntakohtaiset erot normien soveltamisessa ovat tietystikin huikeat. Ennen siirtohankkeeseen ryhtymistä pitää ensiksi valita pääsuunnittelija (arkkitehti), joka on hankkeelle myötämielinen. Sitten hänen kanssa pitää mennä paikalliseen rakennusvalvontaan esittelemään asia. Heiltä tulee pyytää kannanotto siihen, miltä osin määräyksistä voidaan poiketa. Nykyisistä määräyksistä kaikista ongelmallisin on tietysti lämmöneristys. Ongelmia riittää kuitenkin myös ilmanvaihdossa, puutavaran lujuusluokitteluun liittyvissä asioissa ja tietysti pientalon esteettömyyskysymyksissä. Näistä asioista tulee keskustella etukäteen. Tapaamisesta tulee laatia muistio ja toimia jatkossa yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaisesti.

5. Vuosikymmenten aikana on menetetty keskeinen osa hirsirakentamisperinnettä ja tietotaitoa. Nykyisin tehtävät rakenteet ovat huonompia kuin vanhat
Itsellä yhtenä oppikirjana on ollut käytössä RH Roinisen kirja Kirvestyöt. Voin muuten lämpimästi suositella sitä kaikille. Kirjasta on otettu useita painoksia 1950- ja 60-luvilla. Tuossa kirjassa käydään läpi sekä hirsirakentamisen että pystyrunkotalon tekemisen perusasiat. Tuossa kirjassa nimetään keskeinen syy, miksi rakentamisessa on siirrytty ensimmäisestä jälkimmäiseen. Keskeisin syy on se, että hirsirakentaminen on huomattavasti vaativampaa kuin ns. piirutalon tekeminen.

Jos ajattelette, paljonko Suomessa tehdään käsin veistettyjä hirsitaloja ja paljonko niitä on joskus tehty, voitte helposti päätellä, millä tasolla tämän päivän tekijöiden taitotaso on verrattuna tekijöiden taitotasoon vuonna 1908. Vastoin yleistä käsitystä rakentaminen on Suomessa ollut hyvin pitkään keskeisiltä osiltaan ammattimiesten työtä, myös maaseudulla.

6. Väite siitä, että siirtäjä tietää, mitä talo pitää sisällään, on täyttä puppua
Pääosa rakennusten ongelmista on huonosti tehtyjen korjausten aiheuttamia. Aika näyttää, mitä minun tekosista joudutaan joskus korjailemaan.

7. Hirsirakennuksen siirto on äärimmäisen kallis ja aikaa vievä projekti

8. Talo ei ole olemassa pelkästään sitä varten, että voit toteuttaa siinä villeimmät unelmasi
Vanha rakennus samalla tavalla, kuin jokin muu useita satoja vuosia vanha esine, sisältää oman tarinan. Suhtaudu kunnioittavasti siihen ja säästä tarinaa myös sinun jälkeesi tuleville henkilöille.

Jos kaikista näistä asioista huolimatta olet edelleen valmis lähtemään hankkeeseen, annan tähän hommaan muutaman neuvon:
1. Valitse talo huolella – vaikka talojen kierteleminen veisi vuosia. Tämä aika ei mene hukkaan. Samalla sinulle kertyy tietämystä rakennusten tyyleistä ja erilaisista vaihtoehdoista.
2. Kiinnitä erityistä huomiota siirtomatkaan. Pitkä siirtomatka vie rakennuksen pois juuriltaan. Lisäksi se lisää todella merkittävästi hankkeen kustannuksia (joudut käymään purkutyömaalla noin sata kertaa).
3. Hanki heti hankkeen aluksi riittävä määrä hyvää varastotilaa kohtuulliselta etäisyydeltä. Ensimmäisiksi purettavat osat ovat kaikkein arvokkaimpia ja herkimpiä pilaantumaan. Siksi ne pitäisi saada säiltä suojaan mahdollisimman pian.
4. Kerää talteen kaikki tieto purettavasta rakennuksesta. Liikaa ei voi olla korostamatta mittaustöiden tärkeyttä (kokemusta on).
5. Kerää talteen rakennuksesta aivan kaikki noin viiden metrin säteeltä. Ainoa mahdollisuus käyttää vanhoja rakennusosia on kerätä niitä talteen niin paljon kuin mahdollista. Arvokkaita ovat kaikki helat, koukut, sähköosat, saranat, käsin taotut naulat ja vaikka loiskekupit, jos niitä sattuu talossa olemaan.
6. Aloita yksityiskohtien kunnostaminen heti, kun niitä on irroteltu.
7. Suunnittele hanke huolella ja varaa riittävät resurssit hankkeen toteuttamiseen.

Omassa elämässäni olen huomannut, että elämässä ei voi saavuttaa mitään, ellei ole valmis näkemään vaivaa ja tekemään uhrauksia. Sitäkin mukavammalta aikaansaannokset tuntuvat, kun on ensin joutunut näkemään vaivaa niiden eteen. Sitten kun hankkeeseen on alkanut, muita vaihtoehtoja ei enää kannata pitää mielessä. Pitää keskittyä siihen, mitä on tekemässä ja nauttia siitä.
(Samuel)

Astun saliin.

Se on samalla kertaa kotoisa ja juhlava, valoisa ja tunnelmallinen. Emme tavoitelleet komeaa, keisarillista empireä tai uusrenessanssia kultauksineen ja kiekuroineen vaan jotain maanläheisempää, kotoisia puulajeja, lautaa ennemmin kuin parkettia. Säröjä ja naulanreikiäkin saa näkyä. Varovasti sisääni hiipii tunne, joka täyttää mielen: olemme onnistuneet. Tässä tilassa on tunnelmaa ja luonnetta. Vaikka huone on vielä keskeneräinen, tunnelman voi aistia. Tällaisena valoisana iltana, kun tuomi ja kirsikkapuu kukkivat ja kevät tekee mielen hieman levottomaksi.

Talomme oli aikanaan kylänsä porvaristalo. Sali pidettiin tavallisesti kylmänä, ja lämmitettiin vain juhlia, kinkereitä tai Hankkijan asiakasiltoja varten. Tavallisesti sali sai seisoa tyhjillään ja kylmänä, mutta joskus perheen Hannu-poika hiipi kaverinsa kanssa sinne pelaamaan pingistä. Pidän jotenkin tuosta ajatuksesta: hieno huone, viileä ja vähän kolea, huonekalut ehkä kankailla peitettyinä ja pikkupoikien into pingismailoistaan. Ja olihan huoneessa tilaa tällaiselle pikkutuhmuudelle!

Mieheni lapsuudenkodissa on olohuoneen (tai oikeastaan pappilan salin) sisustuksen kivijalkana ollut biedermeierkalusto, johon kuuluvat sohva, pöytä, nojatuolit ja pienemmät tuolit. Sen hienoin osa on kuitenkin kukkapylväs. Itse en ole osannut mitään niin hienoa kotiini koskaan ajatella, mutta vaikutuksen kalusteet ovat toki minuun tehneet.

Tarina biedermeier-sanan synnystä on hauska. Tyylisuunnan nimi pohjautuu nimittäin kahden saksalaisen kirjailijan pilailulehdessä käyttämään salanimeen, jotka olivat Biedermann ja Bummermeier. Herrojen runot olivat koomisia ja pikkuporvareita parodioivia. Koska biedermeierin esineistö on ollut kohtuullisen huokeaa – pikkuvirkamiesten ja alemman porvaristonkin ulottuvilla – tyylistä tuli suosittu.

Astutaan sitten takaisin Taloon. Kun talomme oli vielä synnyinsijoillaan Pukkilassa, sen salissa oli näyttävä sohva. Sitä voisi kuvailla ”maalaisbiedermeieriksi” tyylisuunnaltaan. Siinä on hillitysti kaartuvat jalat ja vähäeleinen koristelu. Se ei ole lainkaan pikkusievä mutta ei pyytele anteeksi olemassaoloaan. Isokin se on!

Samuel tietysti mieltyi tuohon sohvaan heti. Hän kun on imenyt biedermeierin itseensä jo äidinmaidossa :-) Itse olen koko ajan pitänyt ko. tyylisuuntaa liian hienona meidän ”maalaistaloomme”. Olen kuvitellut saliin jotain kevyempää ja vaaleampaa, ehkä kustavilaista henkeä. Toisaalta kansallisromanttinen jugendkin kiehtoo. Nyt kun sali alkaa olla valmis, onkin mieli muuttunut: pystyn kuvittelemaan tilaan biedermeierryhmän ja metallisen kruunun kattoon (myönnytyksenä ehkä joitakin kristallejakin). Mahonkikaan ei tunnu poissuljetulta. Syynä taitaa olla käynti Bastvikin kartanossa. Se oli restauroitu 1920-luvun asuun ja kalustettu osin biedermeierilla, osin muilla tuon ajan huonekaluilla. Sisustusta voisi kuvata sanoilla: hienostunut ja kodikas, viihtyisä ja väljä. Jotain tuon tyylistä olin meillekin kaavaillut. En todellakaan kaipaa lehtikultaa, parkettia ja kristallien säihkettä. Mutta jotain fiinimpää kaupunkitalon tunnelmaa kuitenkin.

Onneksi Talomme tarjoaa mahdollisuuksia moneen. Tupa ja kamarit saavat olla reilusti talonpoikaisia. Kirjastohuoneeseen haluttaisiin jugend-tyylisen uunin rinnalle muutakin kansallisromanttista tunnelmaa. Ja sali voisikin sitten reilusti olla talon hienoin tila. Modernilla skandinaavisella muotoilullakin on aina sijansa meidän kodissamme. Olisiko sen paikka sitten kellari…

Siitä en sitten vielä osaakaan kertoa, millä rahalla kalustus toteutetaan, mutta anopille ja appiukolle tiedoksi: teidän kalusteitanne emme ole himoitsemassa, vaikka mieltymykset ovat nyt osin samat :-) Meidän kalustuksemme hankitaan pikkuhiljaa, penniä venyttämällä, jokaisesta hankinnasta nauttien.

Loppuun vähän muita kuulumisia:
Tänään haettiin Bauhausista Uulan himmeä sisäöljymaali, jonka sävy on nimeltään purjo. Perinnetaidon naiset lähtevät huomenna kokeilemaan, saisiko siitä kirjastohuoneen seinämaalin. Huomenna on luvassa myös marmorointimalleja salin paneeliin, joka on siis toteutettu samaisen huoneen vanhasta kattolaudasta. Mukavasti jänskättää.

Pääkuistin ulko-ovet tulivat (Renélle kiitokset roudausurakasta). Maalauspuolen opiskelijat toteuttivat ne Variassa lopputyönään. Ne ovat väritykseltään sumunharmaat. Lopputulos on upea – enää ei osaa niitä edes kuvitella vanhassa, myrkynvihreässä asussaan.

Äitienpäivää juhlittiin vapaamuotoisesti Luopioisissa Pälkäneen kunnassa mummua ja äitiä muistaen. En oikein kestä muodollisia äitienpäiväjuhlia; niiden sentimentaalisuus menee jotenkin överiksi. Sopivaa juhlallisuutta oli sen sijaan se, kun sain aamiaiseksi maitokahvia ja croissantin sekä lahjaksi AUTORADION. Nyt voin aloittaa päivän hohdokkaasti kuuntelemalla työmatkallani mieltä ylentävää musiikkia. Lahjaidea oli tullut pojaltani. Erinomaista!

Elina

(Lähteenä on käytetty Lotta Ehrnroothin Glorian Antiikissa 5/2004 julkaistua artikkelia Komea keisarillinen empire.)

Tultiin jo toukokuuhun. Jossain takaraivossa jyskyttää kiire ja huoli, mutta olo on omituisen kepeä, leijuva. Eilen kun sulki silmänsä auringon lämmössä, maisteli terassikahvia ja katseli kesäkaupungin vilinää, hetken jo luuli: se kävi täällä. Kesä.

”Kun leskenlehti ilmestyy
siihen on hyvä syy:

painotuore lehtinen
kertoo meille uutisen
ja otsikoi sen huolella:
OLLAAN KESÄN PUOLELLA!”
(Kirsi Kunnas)

Vielä on kuitenkin työ velvoitteineen. Kunhan siitä pääsee lomalle, voi taas keskittyä olennaiseen: kodin rakentamiseen. Tänä kesänä en ota paineita taloprojektista. Kolmas kesä olkoon leppoisa; pitäähän rakentamisesta nautiskellakin, kun takana ei vaani peikkoja nimeltä Tiukka Aikataulu, Muuttopäivä tai muu sellainen. Taidan tietää nyt jo aika paljon tulevan kesäni puuhista, nimittäin…

lauantaina käytiin La grande discussion. Sen tuloksena ulkoverhous toteutetaankin vanhasta laudasta niin pitkälle kuin mahdollista. (Tämä on nyt valitettavasti soutamista ja huopaamista, kun päätökseen vaikuttavat niin monet asiat.) Kun kuunteli arkkitehti-Jarin kaikki sanomiset ja tulkitsi vielä tauot ja rivien välitkin, sai selville seuraavat kaksi asiaa. Hänen mielestään:
1) On sääli jättää noin hyvä tavara käyttämättä, kun se on nätisti irrotettu ja tähän asti hyvin säilynyt pressujen alla.
2) Pellavaöljyillä maalattaessa on (monissa eri kohteissa) ollut erittäin paljon ongelmia, kun maalaus on tehty uudelle lautapinnalle.

Samuel oli tähän päätökseen jo itse ollut päätymässä ja sai siis kannalleen vahvistusta. Muiden keskustelijoiden reaktiot eivät tulleet yllätyksenä :-)) Naapuritkin kävivät (valitse tähän sopiva verbi) vuorilautakasaa. Veljeni, jolla on selviä työnjohtajan ominaisuuksia, arvioi, että laudat puhdistuisivat noin neljän laudan tuntivauhdilla – jos puhdistus tehdään perinteisesti lastalla raaputtamalla. Aika helposti tuntui irtonainen maali lähtevän. Illalla kokeilimme (vieraiden poistuttua) painepesuria samaiseen hommaan. Nyt moni sanoo: Auts! Meidän painepesuri on kuitenkin erittäin laiska vehje; se on halvin malli, melkoisen tehoton eikä sillä saa nousemaan tikkuja pystyyn. Pesemistämme laudoista ei todellakaan huomaa, että niihin on käytetty kyseistä laitetta. Olen jo oppinut, että näissä hirsihommissa ”hiekkapuhallus” on synti ja ”painepesuri” sana, joka kannattaa pitää visusti huulien takana ;-))

Hauskaa on, että aina jotkut asiat rakentamisessa herättävät intohimoja. Meillä niitä ovat olleet leivinuuni, portaat, lattialaudat, ulko-ovet ja ulkovuoraus. Monet muut päätökset ovat taas syntyneet kuin itsestään, palaset ovat vain loksahdelleet paikoilleen. Ei tällaista vääntöä kyllä aina jaksaisikaan.

Kerronpa loppuun tarinan oikeasta elämästä. Työkaverini oli perheineen ollut tekemässä suurehkoa remonttia kotiinsa. Valintojen ollessa kuumimmillaan – tuollainen kerrostaloprojekti siis etenee hiukkasen nopeammin kuin esim. meidän projekti – oli päivän aikana pitänyt valita useita eri materiaaleja, kodinkoneita, kylpyhuoneen kalusteita ym. Rautakaupoissa oli ravattu riittämiin. Rouva ja herra olivat päivän päätteeksi istahtaneet vielä avoinna olevaan pizzeriaan (ruokailu oli unohtunut taistojen tuoksinassa). Kun pöytään oli tuotu ruokalista eri vaihtoehtoineen, rouva oli parahtanut: ”Päättäkää te. En enää tänään jaksa tehdä valintoja. Tuokaa minulle pöytään RUOKAA.”

Tälle jutulle olen usein nauranut. Tehkää, pliis, joku päätös tästä ulkoverhousasiasta meidän puolestamme. Ja mielellään mahdollisimman pian, kiitos.

Ei vaitenkaan. (Kuten lapsena aina sanottiin.) Kyllä se päätös täytyy tehdä ihan itse.

- Elina

P.s. Olemme saaneet mukavia yhteydenottoja ja vertaistukea toisilta hirsirakentajilta. Jani ja Upe Pohjois-Pohjanmaalta vierailivat oikein paikan päällä. Kiitokset mukavasta vierailusta ja ajatusten vaihdosta!