Viikonloppuna tapasi toisensa kaksi rakentamisen jälkeisestä väsystä toipuvaa perhettä. Oli hienoa jakaa tunne: olemme muuttaneet omaan kotiin. Enemmän tai vähemmän keskeneräiseen, enemmän tai vähemmän omin käsin tehtyyn, olkoonkin että enemmän pankin kuin omassa omistuksessa olevaan, mutta erityiseen ja omanlaiseen. Hienoja hetkiä kannattaa jakaa. Mutta ennen kaikkea kannattaa jakaa niitä toisia: kun vasarat tai kattolaudat (ihan konkreettisesti) putoavat päälle, rakentamisen taakka painaa hartioita ja aamu alkaa epätoivolla: vieläkö olemme tässä, eikö tämä etene nopeammin.

Kyläpaikkamme isäntä oli sitä mieltä, että lehdissä kannattaisi kirjoittaa kodinrakentamisen varjopuolista: siitä, kun budjetti venyy miinukselle, tulee avioero, sairaus, uupumus tai muuta vastusta. Että suurin riski ei ole väärin valittu kaakeli tai vääränsävyiset keittiökaapistot. Suomessa lähes jokainen mies kuvittelee osaavansa rakentaa talon. Osaako todella? Lähes jokainen perhe uskaltaa ottaa jättilainan. Mutta pystyykö selviytymään lainasta, puhumattakaan univelasta, hermojen- ja penninvenytyksestä?

Olen moittinut suomalaisia lehtiä. Nyt löytyi kuitenkin upeaa, minua koskettavaa luettavaa. Kodin kuvalehti 7/2008 kertoo tarinan suomalaisen perheen yhdeksästä vuodesta, kun he rakentavat itselleen kotia. (Luitte oikein! Yhdeksästä. Mitä minä olen sanonut – meidän projektimme on vasta nuori.) Näin juttu alkaa:

”Muuttopäivää on odotettu kauan. Liki yhdeksän vuotta Antilla ja Kristiinalla on ollut tontti joenmutkassa Vantaan Viertolassa. Niinä vuosina lapset ovat syntyneet, armeija kutsunut, työpaikat ja vuokra-asunnot vaihtuneet ja Antti suunnitellut ja rakentanut taloa, yksin.”

Yhdeksän vuotta, johon mahtuu aikoja, jolloin tonttijonoon meneminen tuntui raskaalta virheeltä. ”Koskaan kenellekään he eivät suosittele talon rakentamista yhtä pienellä budjetilla ja yhtä yksin. Riski oli liian suuri.” Vaikka meidän kotiprojektimme, budjettimme ja työmäärämme onkin erilainen, pystyn samastumaan kertomukseen niin vahvasti, että pyyhin kyyneleitä poskiltani.

Säväyttävin oli kohta, jossa perhe pääsee muuttamaan kotiinsa.
”Sohvan kantaminen uuteen taloon tuntuu etukäteen juhlalliselta. Ei se ole. Antin sisko kantaa toisesta päästä, Antti toisesta. Sohvan eteen tuodaan videot ja televisio niin, että tytöt jaksavat paremmin lähiaikojen kaaoksessa. Viherkasvit ja vaatelaatikot viedään suosiolla yläkertaan työmaan keskelle. (- -) Kristiina hakee tytöt päiväkodista uuteen kotiin. – Nyt ollaan yhdessä, isi ei enää lähde rakentamaan, Alma (6 vuotta) sanoo. Niin hänelle on selitetty monta kertaa.
(- -) Antti ja Kristiina istuvat olohuoneessa sinisellä sohvalla eivätkä jaksa mennä nukkumaan.
– Selvittiin, Antti sanoo.
– Selvittiin, Kristiina sanoo.
Hän yrittää painaa mieleen, miltä juuri nyt tuntuu: On kylmä, ja talon keskeneräisyys painaa. Silti on myös epätodellisen hienoa.”

Jos kiinnostuit, varaa nenäliina ja lue Ulla Ahvenniemen kirjoitus – aito kuva erityisen sitkeän perheen erityisestä talosta. Tarina, jossa elämän haasteet uskalletaan ottaa vastaan ja elää sinnikkäästi eteenpäin, päivä kerrallaan – vaikka unelma on koetuksella. Tällaisia kertomuksia tarvitsemme lisää.

- Elina

Viitisen vuotta saunatonta elämää on takana – nyt meidän perhe kylpee omassa saunassa! Eilen illalla kun tulimme lapsen kanssa kotiin, flunssainen isäntä oli siivonnut saunan saunomiskuntoon. Poika olisi halunnut viedä sinne kynttilän, mutta isännän mielestä kynttilöitä ei tarvittu, koska saunassa ON jo valot. Sähkömies yllätti meidät viime viikon lopulla iloisesti ja asensi kylppärin ja saunan valaisimet sekä kiukaan paikoilleen.

Minä surkimus pilasin tunnelman, kun ihmettelin, että onpa kirkas valo saunan lampussa. Sitten vielä sanoin, että pitikö lauteiden tulla näin korkealle. Ja kun tilannetta ei saanut enää tekemättömäksi, vielä: Oliko tuo kiuas ihan sitä mallia, kuin piti olla. (Kiukaan kivet näyttivät oudoilta.) Sellaista se joskus on – juhlava hetki vesittyy yksitellen putoaviin arkisiin lausuntoihin.

No, pahaa en tarkoittanut. Huomasin monet asiat vasta eilen, koska A) saunassa oli valot vasta nyt; B) koska laudelaudat oli aseteltu paikoilleen vasta hetki sitten ja C) koska kiukaan kivet oli juuri kaivettu esiin pahvipakkauksesta.

Tietysti pikkujuttuja, kuten listat, vielä puuttuu. Posliiniset Arabian vanhat saippuahyllyt pitäisi kiinnittää seinään ja saunan sekä vessan oviin löytää vetimet. Ehkä se kynttilävalaistus olisi sittenkin hyvä – osa keskeneräisyydestä jäisi huomaamatta. ;-)

Toinen iloinen yllätys oli eilen töistä tullessani, että kuistin ikkunat oli laitettu paikoilleen. Talo alkaa jo näyttää erehdyttävästi Talolta (ellei ota huomioon rumaa tuulensuojalevyä, joka on vielä ”ulkoverhouksenamme”).

Salissakin on jo kaunista. Juuttikangas on pingotettu seinille ja katto on pahvitettu sekä palkit paperoitu. Lunta on tullut tänään taivaan täydeltä, mutta mielessä on jo kevät.
- Elina

Ei ole ollut oikein aikaa kirjoittaa päiväkirjaan. On ollut tärkeämpiä asioita, kuten tuo virpominen. Vaatteet ja vitsat, maskeeraus ja kolisevat kahvipannut – ja jo muutaman virpomispaikan jälkeen lapsi istuu lattialla ja kuorii suklaamunia käärepapereistaan. Ihanaa söpöstelyä se kuitenkin on ja vaivansa väärti! Minulle ainakin pikkutrullit tuovat kevään iloa.

Talkoot onnistuivat. Talkoolaisia tuli ihan Oulusta asti. Ensin tuli varovainen tekstiviesti: ”Onko teillä viikonloppuna talkoot?” Sitten tulivat jo vieraat. Ja ryhtyivät hommiin.

Entinen naapurimme Kerttu oli myös uskomaton. Aamulla yhdeksältä hän oli paikalla. Mukana olivat kotitekoiset karjalanpiirakat, munavoi(!), leivokset ja lapselle virpomispalkat. Olikohan hän ymmärtänyt talkoiden idean oikein? :-) Että töitä tehdään ruokapalkalla – ei niin, että ensin tehdään ruoat ja sitten vielä työt.

Samuelin siskon perhettä oli paikalla myös. Lapset olivat erittäin taitavia pikku nupien irrottamisessa. Salin seinät saatiin puhtaaksi nauloista ja nupeista. Sen jälkeen ne tilkittiin pellavalla. Iso lautakasa, josta on tarkoitus tehdä vaakapaneeli/kasetointi salin seinään, saatiin myös puhdistettua. Seiniin tulee siis juuttikangas, jonka päälle makulatuuripaperi ja maali. Alaosaan tulee em. rintapaneeli, johon on tarkoitus maalata ns. marmorointikuvio.

Kiitos ja kumarrus talkooväen suuntaan. Olemme todella iloisia ja helpottuneita, että taas kerran yksi iso urakka saatiin vietyä loppuun.

Hyvää hiljaista viikkoa kaikille! Samuel pääsi kuuntelemaan eilen Matteus-passion Espoonlahden kirkossa. Produktiossa oli mukana myös hänen kummityttönsä. Minä yritän hiljentyä muuten – viimeistään loppuviikosta, kun auton nokka suunnataan kohti pohjoista. Pääsiäisen iloa! – jos en ennen juhlaa enää ehdi koneelle.

(Elina)

Tämän viikon teemana ovat olleet katot. Sisäkatot, välikatot ja ulkokatot. Perinnetaidon naiset ovat laittaneet salin kattoon pinkopahvit. Nyt pitäisi laittaa vielä parrujen päälle makuulatuuripaperi ja sitten katto alkaakin olla valmis.

Välikattoa taas on tehty kuistin puolella. Siihen hommaan päästiin, kun peltikatto saatiin ensin tehtyä. Kuistin välikatto on oma hommansa. Katon kantavien rakenteiden alapuolelle kiinnitettiin ensin 50 x 150 mm lankusta lisäkoolaus villaa varten. Noiden koolausten väli sitten villoitetaan. Villoituksen jälkeen kattoon laitetaan höyrysulkumuovi. Kovin on vaivalloinen homma tuo katon villoittaminen altapäin. Mitenkähän tuo vintin vino yläpohja saadaan joskus villoitettua?

Peltikaton tekivät Viljakaiset Hausjärveltä. Katon malli ei ollut niitä kaikkein yksinkertaisimpia, mutta hyvinhän tuohon saatiin pläkkipelti pintaan. Sen verran täytyi periaatteista tinkiä, että jalkarännit jäivät laittamatta. Olisi ollut vähän turhan työläs kokonaisuus sillä tavalla toteutettuna. Täytyy nyt vähän sitten katsoa tuleeko siihen laitettua rännejä laisinkaan vai pärjäisinkö kokonaan ilman niitä.

Kun välikatto saadaan villoitettua, katon tekemistä varten tehdyt telineet puretaan. Sitten kuistille voidaankin asentaa ikkunat ja talo alkaa olla kokolailla eri näköinen.

Vähän olen jo alkanut odottelemaan kuistille ovia. Niistä ei olekaan kuulunut pitkään aikaan mitään. Se ei yleensä ole hyvän merkki.

Samuel

Hyvää maaliskuuta kaikille! Nyt on sitten virallisesti kevät. Ilmastonmuutos vetää mielen vakavaksi, mutta jotain hyötyä ennätysleudosta talvesta on ollut: Meillä on ollut hyvä harjoitella elämää keskeneräisessä hirsitalossa. Pehmeä lasku asumiseen omakotitalossa (ainakin lumitöiden ja uunilämmityksen suhteen).

Suunnittelimme perjantaina yhdessä Perinnetaidon naisten kanssa kotimme ”pyhäpuolen” väritystä ja pintamateriaaleja. Heillä oli kyllä hyviä ideoita ja rohkeampia väriehdotuksia, kuin itse olisimme osanneet ajatella. Kylläpä tuntuu kivalta, kun kevät tulee ja pääsee taas viimeistelyhommiin.

Lauantaina siivottiin salia, joka pitäisi saada maanantaihin mennessä typösen tyhjäksi. Se olikin melkoinen urakka meille kahdelle – vielä kun Samuel oli toipilas viisaudenhampaan leikkauksesta. Voitte kuvitella, minkä verran tavaraa oli kertynyt n. 40 m2 kokoiseen huoneeseen. Kolmessa uunissa poltettiin roskaa, pilkottiin puutavaraa polttopuiksi ja roudattiin kellariin…Kaikki keinot olivat käytössä. Maanantaina alkaa lattialankkujen asettelu. Viimeinen lattia tulee paikoilleen. Myöskin peltikaton tekijä lupasi – toistamiseen – tulla nyt alkuviikosta, joten saadaan kuistillekin katto pään päälle… ja päästään suunnittelemaan sen rakentamista ihan oikeaksi kuistiksi. Illalla vielä hioin ja maalasin kylpyhuoneeseen tulevia listoja. Nyt on kovasti mietinnässä, jaksaisiko laittaa saliin ovi- ja ikkunalistat vanhasta kierrätystavarasta. Eräästä porvoolaistalosta on nimittäin 30 – 40 metriä samanlaista, kaunista listaa. Oma hommansa on kuitenkin maalien raapiminen pois ja hiominen sekä uudelleen maalaaminen. Samuel totesi, että tulee niillekin sillä tavalla hintaa. Tässä vaiheessa projektia asiaa tulee jo miettineeksi; aikaisemmin ei osannut ajatella omalle työlle mitään ”hintaa”.

Ensi lauantaille on mietitty talkoita. TERE TULEMAST meille! Luvassa on salin seinien puhdistusta nauloista ja nupeista, seinien tilkitsemistä ja muuta viimeistelyä, jotta pintoja päästään laittamaan. Maalinpoistohommiakin on, jos joku sattuu pitämään enemmän niistä.

- Elina