Illalla kun menin käymään suihkussa. Katselin sitä, mitä kellarissa oli saatu aikaan. Jukka on urakoinut viimeviikolla oikein tosissaan kellarin lattioiden laatoittamisen kanssa. Nyt kuivat tilat on yhtä neliömetriä lukuunottamatta laatoitettu.

Laatoituksen työnjälki on todella hyvä. Olen erittäin tyytäväinen myös meidän valitsemaan tiilenruskeaan laattaan. En myöskään voi olla mitään muuta kuin tyytyväinen valittuun ladontakuvioon. Kuvio tuo aivan omanlaisensa ilmeen huoneeseen. Kellari on nyt oikeasti kellaritilan näköinen.

Tunnelmaan sopivat varsin kivasti myös sinne hankitut vanhat ovet. Itseasiassa niiden erilaiset värit, ravistuneet maalipinnat ja vähäiset vääntymät ikäänkuin kuuluvat asiaan. Aluksi ajattelin, että ovet kunnostetaan kunhan ehditään. Nyt alkaa tuntua siltä, ettei niitä välttämättä kannata lähteäkään kunnostamaan. Parhaan nautinnon niistä taitaa saada sellaisenaan.

Ovet eivät olisi mitään ilman kunnollisi ovenkarmeja. Tuomas ja Rene ovat osittain koulussa ja osittain meillä karmittaneet kohta kaikki ovet. Uudet karmit näyttävät erittäin luontevilta kellarissamme.

Jukan, Renen ja Tuomaksen työtä katsellessa tuli mieleen eräs ajatus. On mukava kun saa tehdä käsillä jotakin, mutta mukava se on kyllä katsella toisenkin tekemää.
(Samuel)

Kylläpä eilen pyrytti. Ilmojen Herra oli ilmeisesti kyllästynyt ikuiseen marinaan lumettomuudesta ja päättänyt: saamanne pitää. Aamulla mittari näytti -3 astetta, mutta olisikohan nyt jo nollan tietämissä… Aurinkokin paistaa. Toivottavasti saamme pitää lumipeitteen vielä jonkin aikaa. On niin kaunista.

Avaan nyt teille hieman salaperäistä otsikkoa. Veljelläni Lassilla opinnot etenivät aikanaan mallikkaasti ja hän pääsi työelämään kiinni samana vuonna kuin minä (vaikka on minua kolme vuotta nuorempi). Minun piti tietysti humanistina upota humanismiin, kieleen ja kulttuuriin, viettää vuosi Virossa ja sainhan minä lapsenkin. Mutta Lassi! Hän paljasti opintojensa edistymisen syyn: TEP = Tasaisen Edistämisen Periaate.

Velipoika aloittelee omaa rakennusprojektiaan pohjoisessa, meren rannalla. Hänelle tärkeitä asioita ovat luonto, luonto ja luonto. Tulevan kodin paikka on kaunis, ja varmasti arkkitehti-Jari suunnittelee kauniin talonkin. Rakennusprojektiimme voi varsin hyvin soveltaa tuota veljen opiskeluaikaista periaatetta (varsinaisen rakennusprojekti-TEP:in vielä puuttuessa).

Tässä vaiheessa olisi helppoa jäädä hetkeksi lepäilemään. Tärkein tavoitteemme – muutto – on saavutettu. Itse tietää tuon kaiken noin 80 %, mitä on jo tullut tehtyä (valmiusasteen mukaan). Tyytyväisenä ajattelee: ”Tähän on jo päästy”. Vieraat varmasti huomaavat: ”Näin paljon on kesken; tässäkö te nyt tyytyväisinä asutte, keskeneräisessä?”

Keskustelu ja suunnittelu mieheni kanssa auttoivat paljon. Seuraavaan päädyimme:
- JOKAISELLA VIIKOLLA ON TAPAHDUTTAVA JOTAIN. Ei voi olla, kuin ainoastaan poikkeussyistä, viikkoa, jolloin mikään asia ei edisty kodissamme.
- Aina täytyy olla tiedossa, mikä on seuraava urakka. (Työmiehet kysyttyinä, materiaalit hankittuina jne.)
- Pienetkin askelet ovat merkittäviä. Tärkeintä on liike ja matka… se, että jotakin on koko ajan tekeillä. Päämäärä tavoitetaan lukuisten välietappien kautta.

Kiitokset matkaseurasta!

Voin paljastaa salaisuuden. Olemme saaneet rakennettua talomme pitkälti sen ansiosta, että meillä EI OLE televisiota. Ainakin työkavereiden ja muiden tuttujen puheista saa sen käsityksen, että TV on varsinainen aikasyöppö. Sohvan pehmeys ja television suoltama loputon ohjelma ovat houkuttavia ja koukuttavia.

Uimahallin saunassa usein toisilleen vieraatkin naiset käyvät keskusteluja. Olen melko puhelias ihminen (eräs ystäväni totesi aikoinaan, että Eltsu se saa kivetkin puhumaan), mutta televisioaihe on vähän hankala. Enpä osaa sanoa juuta enkä jaata uusimmista ohjelmista, ellen ole sattunut vastikään viettämään aikaa hotellissa, hyvin varustetussa mökissä tai television omistavan ystävän luona ;-)

Enpä minä osaa televisiota kaivata. Sen sisältö on usein keskinkertaista, jopa huonoa. Kirjojakaan en ehdi lukemaan lähellekään tarpeeksi. Ja lehdet – varsinainen paheeni – tulee usein selailtua hätäisesti. Nyt heräsi kuitenkin mielenkiinto, kun eräs rouva saunassa kuvaili ”Harvoin tarjolla” -nimisen suomalaisen sarjan juonta ja teemaa. Sarja kertoo Lyytinmäki-nimisen kaupunginosan idyllistä ja asukkaista. Vanhojen puutalojen pihoilla kukkivat omenapuut, asukkaat ovat kulturelleja humanisteja (mikä maanpäällinen paratiisi!), lapset leikkivät, linnut laulavat… ja tämä kaikki tapahtuu kivenheiton päässä kaupungin keskustasta! Seuraavilla uimahallireissuilla varmaan kuulen, onko toteutus onnistunut.

Rakennustilanteesta sitten jokunen sana. Talossa asutaan. Minun on tottuminen siihen, että kotiini tulee milloin minkäkinlainen mies ja kysyy: ”Mitä täällä piti tehdä?” Yleensä mieheni, joka on uuden vaativan työnsä johdosta nykyisin aina poissa kotoa, on unohtanut mainita minulle asiasta. Joskus työmiehet poikkeavat spontaanisti ohikulkumatkallaan. (Sähkäri olisi nyt oikein kaivattu – tulehan kiireesti, jos luet tämän!) Tästäkin syystä on hyvä, että vessassa on nyt ovi .-)) Ystäväni Ulla osasi opastaa minua kertomalla, että työmiehet tulevat yleensä silloin, kun olet yöpuku päällä.

Kellari on edistynyt hienosti. Pesin lauantaina kellarin WC:n. Hankasin sotkeutuneet lattialaatat kosteina vesihiomapaperilla. Sillä roiskeet lähtivät hyvin. Puhdistin myös saunan ja kylpyhuoneen ovet. Näiden kierrätysovien mukana ei tullut ovenkarmeja, mutta René ja Tuomas ovat sellaiset tehneet mittojen mukaan koulunsa koneilla. Kuulemma tällä viikolla pääsevät paikoilleen.

Samuel ja Jukka käyttivät lauantain kellarin tilojen siivoamiseen ja lattialaatoituksen valmistelutöihin. Jukka onkin tällä viikolla laatoittanut pukuhuoneen lattian, ja aulan lattia on nyt työn alla. Kellarin lattiaan tulee sama lasittamaton, tiilenvärinen laatta jokaiseen huoneeseen (lukuun ottamatta kylppäriä ja saunaa), mutta niiden ladonta vaihtelee. Isommissa tiloissa, eteisessä ja aulassa, käytetään ns. kalanruotomallia. Reunus tulee ns. tiililadonnalla, ja lattialistaksi tulee saman malliston kapeampi laatta. Kuvia työvaiheista tulee toivottavasti pian Sisätyöt-kansioon.

(Tämän kirjoituksen kirjoittaja ei jääne epäselväksi. Elina.)

On niin pimeää, ettei viitsi ottaa valokuvia. Eivät ne kuitenkaan onnistuisi. Muutama hämärä kuva on laitettu Sisätyöt-kansioon, jotta vähän edes näkisitte, millaista meillä nyt on.

Meidän pirtissä mietitään sisustusjuttuja. Ihana anoppi on ommellut tupaan valkoiset pellavaverhot – ripustus vaan vei vähän aikaa ;-) Makuuhuoneen verhot ovat kai antiikkia. Anoppi on kirpputoriystävänsä kautta saanut hankittua vanhat reikäommelsalusiinit. Niissä on kauniit lintukuviot, jotka sopivat Kiurujen yö -tapettiimme. Yläkappa taas ommeltiin vanhasta lakanasta, jossa on samantyylistä pitsiommelta. Lapsen huoneesta löytyykin sitten ihan Ikean laskosverho. Sinne anoppi on ompelemassa Kaurin piirustuksen pohjalta hienon kirjailun alaverhoon.

Muuten sisustus on melkoisen keskeneräistä: koko omaisuus on ahdettuna kolmeen käytössä olevaan huoneeseen. Makuuhuoneesta löytyy peräti viisi erilaista kaappia! Johonkinhan ne tavarat on laitettava. On Lundiaa, 1950-luvun koulukaappia, vanhaa pesukomuuttia ja talonpoikaiskaappia.

Valaistus on kokonaan oma juttunsa. Vanhat suutarinvalaisimet ovat kauniita ja jotenkin luontevia, mutta ei niidenkään asentaminen ole kovin helppoa ollut. Samuel vaihtoi niihin kangaspäällysteiset sähköjohdot. Nyt niitä voidaan ”riiputtaa” halutussa korkeudessa.

Kun rakennusprojektimme alkoi, tilasin useampaa suomalaista sisustuslehteä. Yksi kerrallaan ne ovat jääneet pois, ja nyt minulle tulee enää Glorian Antiikki ja ruotsalainen Gård & Torp. Jonkinlainen kyllästymisen piste tuli eteen, kun samat sisällöt löytyivät jokaisesta lehdestä. Milloin muodissa on bambutikkaat, joille voi ripustaa tavaroita, milloin räikeänvärinen maisematapetti, tai jotain muuta – joka löytyy jokaisesta trendikkäästä kodista. Todella persoonallisia koteja on harvoin. Sen sijaan pintajulkkikset (jotka eivät ole alan ammattilaisia) stailaavat asuntoja, jolloin vanhat keittiökaapistot heitetään pois ja lastulevyä tuodaan tilalle. ”Tuunaus” ja ”stailaus” ovat sanoja, jotka saavat minut lähes voimaan pahoin.

No, täytyy myöntää, että kaupasta lähtee joskus mukaan ulko- ja kotimaisia irtonumeroita.

Glorian Antiikkiin tutustuin anopin kautta. Hänelle lehti on tullut jo pitkään. On ihan sama, lukeeko vuoden 2005 tai 1995 lehteä – jutut ja kuvat eivät tunnu vanhentuneilta. (Tämähän ei päde useisiin muihin sisustuslehtiin. Väitän, että bambutikkaat eivät ole muodissa enää viiden tai edes kahden vuoden päästä.)

Glorian Antiikin 5/2005 numerossa sisustusarkkitehti Pirkko-Liisa Topelius ja Museoviraston tutkija Elina Anttila neuvovat kodin sisustamisessa (Sisusta antiikilla, osa III). Seuraava sisustajan muistilista voisi olla hyödyksi monelle sellaiselle, joka sisustaa vanhaa taloa tai yhdistelee kotinsa ilmeessä uutta ja vanhaa.

1. Tutki oman elämäsi tarinoita, joita koti kertoo.
2. Anna silmän ja tunteen valita, mitä säilytät tai hankit.
3. Kunnioita asuntosi vanhoja piirteitä.
4. Anna materiaalien kulua rauhassa.
5. Jos entistät tai korjaat, tutki vaihtoehtoja ja sovi tarkasti, mitä tehdään.
6. Älä viimeistele vanhaa uuden näköiseksi.
7. Pehmennä ja luo kodikkuutta vanhoilla tekstiileillä.

Lopuksi vielä muutama lainaus:

- Vanhaa kannattaa aina kunnioittaa. Esimerkiksi seinän ei tarvitse olla suora tai lattian tasainen. Kulunut kynnys voi olla aivan ihana.

- Moni haluaa asua vanhassa talossa, mutta tulee helposti tehneeksi remontissa siitä uuden oloisen. Kun asukas sanoo, että ”laitoimme kaiken uusiksi”, hän paljastaa, ettei ole kunnioittanut vanhan persoonallisia piirteitä. Jos haluaa uudistaa kaiken, on parempi valita uusi rakennus ja säästyä suurelta remontilta. Jos valitsee asunnon vanhan estetiikan houkuttelemana, tyyliä ja aikakautta ei pidä remontoida pois. (Pirkko-Liisa Topelius)

Elina

“Aina kannattaa lähteä hiihtämään
mutta näin vanhaksi oli elettävä
että sen oivalsin.”

Nämä sanat ovat Johanna Venhon runoteoksesta Yhtä juhlaa. Joululoman aikana oli ilo lukea ”myyttinen matka mullan läpi valoon”. (Kirjan teema voisi olla lähinnä naiseuden, äitiyden ja runoilijuuden yhdistäminen yhden ihmisen elämässä.) Jotenkin tuli mieleen oma syksyni: mullan läpi valoon. Oli upea tunne, kun tajusi loman loppupuolella, että voimat ovat palautuneet. Oli ihana tehdä asioita omassa kodissa, kun jaksoi eikä ollut koko ajan ihan poikki.

Joulukuu oli melkoinen loppurutistus. Kun joulujuhla lauantaipäivänä 22.12. oli viimein ohi, lähes itkin päänsärkyisenä, että ei kai ole pakko alkaa pakkaamaan ja lähteä reissuun. Kadutti koko juttu. Otimme uusiksi: levähdimme sen päivän, paketoimme joululahjat, kävimme pienellä kävelyllä. Sitten pakattiin, ja aatonaattoaamuna klo 4 lähdimme matkaan. Pohjoiseen. Hyvällä omallatunnolla sitten lekottelimme mummoloissa joulunpyhät.

Välipäivinä olimme Rukalla hiihtämässä. Kauri oppi hiihtämään upouusilla suksillaan. Minä hiihtelin murtsikka-Karhuillani. Hiihto voisi olla mukava harrastus. Paloheinässä on lumetettu latukin, joten ei olisi ihan ”luonnonlumen” varassa. Hiihtäminen on jossain selkärangassa – niin paljon sitä on tullut lapsuudessa ja nuoruudessa pohjoisen tyttönä tehtyä. Kun latu on alla, maisema valkoinen ja sukset edes kohtuullisen liukkaat, mieli seestyy ja ajatus kirkastuu.

Eilen oli huonompi päivä. Arki tuntui valuvan kerralla niskaan: töissä on heti eka viikolla opettajainkokousta, vanhempainiltaa, oppimissuunnitelman laatimista ja kirjavinkkausta, jonka jo kauan ennen joulua lupasin pitää. Ensi viikon alkupuolella on vielä yhden suuremman kirjoitustyön deadline. Illat ovat lyhyitä, paljon pitäisi saada aikaan myös täällä kotona… Eilen kävimme lapsen kanssa pienen lenkin tuossa Pakilan pellolla hiihtämässä, hiihtoretkelle kun pääsee nyt omasta pihasta. Loin illuusion rauhallisuudesta. Tunnin reissun jälkeen lapsi söi hyvällä ruokahalulla posket punaisina. Sitten nukahti autoon, kun lähdimme hakemaan viimeistä tavarakuormaa vanhasta kodistamme. Nyt on koko omaisuus Pakinkujalla, eräänlainen rajapyykki sekin.

Minäkin annan uudenvuodenlupaukseni: Haluan oppia nauttimaan elämästä kaaoksen ja keskeneräisyyden keskellä – tässä ja nyt. Elämässä tulee eteen kahdenlaisia asioita, sellaisia, joihin voin vaikuttaa ja sellaisia, joihin en voi. Haluan tehdä parhaani niiden asioiden eteen, joihin voin vaikuttaa. Haluan oppia hyväksymään ne asiat, joihin vaikutusmahdollisuuteni eivät yllä. Taisi olla aika paljon luvattu.

Kirkossa & kaupungissa oli rukous uuden vuoden alkuun. Tässä ote siitä:

”Toivo on merkillistä.
Se nostaa syvältä, saa jaksamaan,
antaa voimia tiukassa paikassa
ja auttaa suuntaamaan eteenpäin.
Kiitos sinulle uudesta alusta.”

(Elina)

Tähän aikaan vuodesta ihmiset tekevät kaikenlaisia lupauksia. Tuohon kulttuuriin liittyy ihmeellisellä tavalla se, että lupauksen antaja jo lupauksentekohetkellä tietää, ettei tule lupaustaan pitämään. Uudenvuodenlupausten pitämättä jättämisestä onkin tullut täysin hyväksyttävää, vaikka me suomalaiset suhtaudumme antamiinne lupauksiin yleensä erittäin tarkasti.

Veljeni Markus oli lupauksenantajana poikkeuksellinen. Hän tapasi joka uusi vuosi tehdä yhden ja saman lupauksen. Lupauksensa hän joko piti tai rikkoi jo antamishetkellä – riippuen siitä, miten hänen lupauksensa tulkitsee. Hän nimittäin lupasi, ettei hän tee uudenvuodenlupausta.

Meidän perhe on nyt muutaman viikon talostellut omaa kotiamme. Tavarat ovat vielä suurimmaksi osaksi laatikoissa. Kellaria pitäisi saada vielä aika paljon eteenpäin, jotta arjen saisi rullaamaan. Ainakin sauna ja pukeutumishuone pitäisi saada käyttöön mahdollisimman pian. Pinnaa on kyllä venytetty jo aikalailla, joten eiköhän se vielä tämänkin venytyksen kestä.

Talossa on kyllä huippu mukavaa. Puolen yön aikoihin saa vielä soittaa levyjä niin kovaa kuin stereoista lähtee. Talossa myös riittää kaikkia uusia ennen kokemattomia asioita. Tänään meillä oli muutama vieras kylässä ja leivottiin ensimmäistä kertaa rieskoja omassa leivinuunissa. Ehkä oli vähän väärä kohdeyleisö, kun ei kotona tehdyt leivät yhtään ”huokailuttaneet”, vaikka oli oikein Asidofilus-jugurttiin tehtyjä.

Nyt olemme suunnitelleet, missä järjestyksessä töitä olisi järkevintä edistää. Seuraavaksi jatketaan töitä kellarissa. Kellarin portaiden teko alkaa myös aivan kohta.

(Samuel)

PS. Rouvan mielestä tässä jutussa ei ollut mitään ideaa. Siksi minun pitää lopuksi vääntää rautalangasta tämän jutun idea. Kysymyshän on, kuten Markus-veljen uudenvuodenlupauksessa, lupauksesta ilman mitään varsinaista lupausta. Ehkä tämä pieni lisäys oli paikallaan. Jos minun ajatuksenjuoksu ei avaudu rakkaalle aviopuolisolleni, ei se välttämättä olisi avautunut muillekaan lukijoille. Näillä sanoilla toivotan teille oikein hyvä uutta vuotta meidän sanankäänteidemme parissa.