On syksy, niin syksy. Pakkohan tähän kasvavaan pimeyteen ja kylmyyteen on tottua. Viime viikko meni erittäin sutjakkaasti. Olimme molemmat lomalla mutta tiiviisti raksaprojektin parissa.

Tapahtui melkoinen määrä asioita:
- Kylppärin seinät saatiin kaakeloitua,
- hankittiin loput saunan lattialaatat,
- saunan seinät saatiin koolattua ja villoitettua (tänään on folion vuoro),
- viimeinen kuorma-auton lavallinen puutavaraa tuotiin Pukkilasta (Jihuu!) ja saatiin melkein purettua,
- ostettiin painepesuri, jonka avulla salin lattialankkujen peseminen oli huomattavasti helpompaa, kevyempää ja joutuisampaa,
- pestiin lankkuja,
- pestiin lankkuja,
- pestiin…
- jotkut tylsämieliset eläimet söivät minuun punaisia, kutiavia jälkiä,
- käytiin Jyväskylässä,
- haettiin Luopioisista huonekaluja,
- suunniteltiin Jaakon kanssa keittiön välitilan kaakelointia (hyvin suunniteltu jne…),
- nukuttiin ja syötiin hyvin,
- käytiin Espoon kansainvälisellä pianoviikolla kuuntelemassa Lauran soittoa,
- pidettiin arkkitehti-Jaria vieraana
ja ikävöitiin Kauria, joka oli mummolassa kylässä moooooonta päivää.

-Elina

Tässä taas teemme lähtöä rakennukselle. Samuel on mennyt sinne jo aamuvarhaisella, muu väki tulee perässä. Kauri on aika hyvä suustaan. Aamulla hän lähetti minut kauppaan saatesanoilla: "Eikö täällä saa pehmeää leipää?" No, aamupalaksi tuli sitten kaupassa leivottua raakapakasteleipää, tuoretta toki. Haaveena on, että kohta jo paistamme leipää omassa uunissa. Varpulan Riitta lupasi antaa 90 vuotta vanhan ruisleipätaikinan juuren ja opastaakin ensimmäisten leipien paistamisessa.

Toinen hauska juttu on pakko kertoa. Kauri huomasi eilen tärkeän asian: "Sitten kun me muutetaan tänne, me ei enää tarvita raksavaatteita." Varmaan noin puolet vaatteistamme on muuttunut projektin aikana "raksavaatteiksi". Jotkut vaatteet, joissa on esim. yksi maalitahra, ovat vielä raksavaatteen ja kunnon vaatteen rajamailla. Usein kuuluukin kysymys: "Äiti, onks tää raksavaate?"
-Elina

Keittiökalusteet tulivat eilen. Kuvia laitamme mahdollisimman pian, vaikkei keittiö toki vielä valmis ole. Valokuvaus kannattaa hoitaa mieluiten päiväsaikaan :-) On keittiössä jo iltaa – ja yötäkin – vietetty; Samuel oli Puupäiden kanssa keittiötä kokoamassa vielä tämän vuorokauden puolella. (Keittiö tuli siis Puupää-keittiöiltä… www.puupaa.com). Hyvältä näyttää jo! Keittiön tyyli- ja materiaalivalinnat tuntuvat omasta mielestämme onnistuneilta.

Yllättävän monta juttua on kuitenkin vielä mietinnän ja työn alla: keittiön valaistus, integroitavan tiskikoneen ovilevy, vetimet (tilattu, mutteivät vielä paikoillaan), välitilan laatat (hankittu, mutteivät vielä paikoillaan), päätyseinän välitila (helmiponttipaneelia vaiko kaakelia?), ns. keittokirjahyllyn kohtalo…

Kun seuraava kuorma saapuu Tampereen suunnalta, kyydissä pitäisi olla myös ulko-ovemme. Ovet paikoilleen, WC- ja keittiötilat valmiiksi – sitten muutto voisikin jo tapahtua…
-Terveiset syyslomaansa aloittavalta rouva Rakentajalta

Kaksi päivää syyslomaa meni. Vai pitäisikö sanoa oli ja meni. Tarkoitus oli aloitella yläkerran vessan tekoa. Tarkoitukseksi se sitten jäikin. En ehtinyt tehdä siinä asiassa kerrassa mitään. Maanantaina sain sentään jotain aikaan. Tasoitin kylpyhuoneen seinät märkätilatasoitteella. Tasoituksen jälkeen laatoitin kellarin vessan lattian. Tuohon olin kohtuullisen tyytyväinen, vaikka pieni osa lattiasta jäikin ilman laattaa.

Tiistaiaamuna Kaurilla oli hammaslääkäri. Minä menin tietysti häntä käyttämään siellä. Sen jälkeen menimme vähäksi aikaa hommiin raksalle. Kauri ei halunnut mennä lainkaan päiväkotiin vaan oli mieluummin minun kanssa työmaalla. Välissä piti tietysti syödäkin jotain. Kun Elina vapautui töistä, lähdettiin sitten ostoksille. Menimme LVI-divariin taas. Tällä kertaa mukaan tarttui yksi WC-istuin IDO-59. Legendaarinen kuulemma. Toinen metallikahvainen suihku aikaisemman kaveriksi. Alakerran vessaan löydettiin lisäksi posliinikehyksinen peili sekä posliinihylly. Kotimaista tuotantoa vanhasta varastosta molemmat. Sekä jotain muuta pientä.

Sen jälkeen lähdettiin sitten taas laattoja etsimään. Hakusassa oli vielä kellarin kosteiden tilojen laatat sekä keittiön välitilan kaakeli. Kosteisiin tiloihin katsottiin ensin Pukkilan Naturaa. Olimme ajatelleet sitä kuusikulmaisena ja viininpunaisena. Meidän piti käydä kuitenkin ABL-laatoista ostamassa saumausainetta kellarin lattilaattoihin.

No, ABL-laatoista löytyi tietysti sitten vähän halvemmalla myös yksi versio tiilenruskeasta kuusikulmaisesta laatasta. Hinta oli aika sama kuin Pukkilassa. Värikin oli ehkä vähän lähempänä kellarin lattiaan valittujen laattojen väriä. Otettiin siis ne.

Alepöydästä Elina sitten löysi juuri sen, mitä olimme koko ajan etsineet. Valkoisen ns. fasettihiotun laatan, joka oli juuri samanpaksuinen kuin meidän viime kesänä hankkima boordi keittiön välitilaan.

Välitilan laatasta pannaan sitten kuvia, kun sitä on alettu asentamaan. Sen löytäminen oli kyllä kumman kovan työn takan. ABL-laattoihinkin oli oltu asiassa yhteydessä useita kertoja. Pyysimme heiltä valkoista mitä tahansa noin 12 mm paksua laattaa. Lisäksi tiedustelimme vielä erikseen mitä tahansa fasettihiottua laattaa, eli laattaa, jonka reunat on viistetty kuin peilissä ikään. Aina oli vastauksena ollut ei-oota.

Viimeksi asiasta oltiin yhteydessä useisiin laattaliikkeisiin viime viikolla. Ainoa, jolla oli jotain vastaavaa tarjota, oli Pukkila. Heiltä löytyi muutama yli 10 mm paksu laatta. Nuo laatat olivat vain niin mahdottoman kokoisia, ettei niitä olisi saanut asennettua ilman aivan valtavaa hävikkiä tai leikkaustyötä.

Itse jo olin luopunut toivosta, että oikeaa laattaa voisi koskaan löytynyt. Ratkaisuksi ehdotin Elinalle sitä, että välitilan laatan alle tehdään tasoitteella sellainen korotus (n. 5 mm), että välitila olisi voitu laatoittaa meidän kellarin kylpyhuoneen seiniin hankkimilla Pukkilan perinteisillä laatoilla.

Olisihan juuri oikeanlainenkin laatta ollut tietysti tarjolla. Sitä vain oli tarjolla ainoastaan Ruotsin rakennusapteekissa (Gysinge Centrum för Bygnadsvård). Sieltähän se tuo boordikin tuli kesällä ostettua. Laatta vain oli aivan kohtuuttoman hintaista (yli 100 eur/m2 + postikulut). Koska aika yksinkertaisesta tuotteesta oli noin periaatteessa kyse, uskoimme boordia ostaessamme, että voimme ostaa varsinaisen laatan Helsingistä. Tuntui jotenkin ylimääräiseltä vaivalta alkaa kuljettelemaan laattoja pitkin ja poikin. Jälkiviisaana se olisi ehkä kannattanut kuitenkin tehdä.

Varsinainen ihme ei kuitenkaan minusta ollut lopulta se, että laatta löytyi. Tosin laatan löytäjän Elinan mielestä asiaa tulee pitää ihmeenä. Varsinainen ihme oli se, ettei kukaan koskaan alkanut tosissaan palvelemaan meitä ja etsimään meille tuon tyyppistä laattaa. Onko keittiön välitila niin pieni, että se ei olisi tuottanut myyjälle riittävästi katetta? Eivätkö myyjät uskoneet, että olisimme oikeasti ostamassa ko. tuotetta. Itse teimme asiassa aivan valtavasti työtä. Eikö myyjien tässä markkinatilanteessa oikeasti tarvitse tehdä mitään?
-Samuel

Yksi asia minut pääsee yllättämään aina uudestaan. Jos 25 kg:n laastisäkki levitetään seinälle 5 mm kerroksena, montako neliötä siitä tulee? Ei kovin monta. Nyrkkisääntönä meillä on ollut, että sisäseinien rappaukseen tasoitetta menee noin säkki metrille. Tähän asti olin hankkinut käsirappauslaastia yhteensä 70 säkkiä. Nyt piti vielä hakea 12 säkkiä lisää. Eli noin kaksi tuhatta kiloa tasoitetta on joko käytettynä tai vähintään ostettuna. Jotain on siis saatu aikaankin.

Pääosa kellarin seinistä on nyt siis tasoitettu. Enää on pukuhuone, kodinhoitohuone ja varastot tasoittamatta. Myös kosteiden tilojen pohjatasoitukset on tehty. Kiitos tästä tasoitustyöstä kuluu yksiselitteisesti Renelle ja Tuomakselle, jotka olivat meillä ammattikoulun työharjoittelussa. Minun oli vaikea kuvitella, milloin olisin voinut saada kellaritilat rapatuiksi. Nyt seinät on rapattu ja pohjamaalattu.

Ensi viikolla olen maanantain ja tiistain syyslomalla. Silloin pitäisi saada liikkeelle yläkerran vessan teko. Runkohan siihen on jo valmiina. Suurin juttu on kuitenkin se, että keittiökalusteet ovat valmiita ja niiden asentaminen alkaa. Lauantaina Elina kävi etsimässä välitilaan sopivaa kaakelia. Saapa nähdä, ovatko ne paikoillaan viikon päästä.
-Samuel

Tänään oli koulussa Unicef-kävely – mahtava idea saada lapset liikkumaan hyvän asian puolesta. Vanhemmat toimivat sponsoreina, ja varmasti saadaan mukava rahasumma lähtemään Laosiin. Lyhyemmän työpäivän ansiosta ehdin käväistä Suomalaisen kirja-alessa. Sieltä lähti (Samuelille tuliaiseksi :-) kirja Suomalaista talonpoikaisantiikkia. Vuonna 2005 ilmestynyt kirja oli nyt myynnissä 12 euron hintaan.

Kirja kertoo yhden miehen, Kosti Tuomen, upeasta urakasta. Vuonna 1984 hän hankki itselleen satakuntalaisen Kuoppalan talon pihapiireineen ja alkoi kunnostaa sen 1700-luvulta peräisin olevaa päärakennusta. Nälkä kasvoi syödessä. Kymmenen vuoden kuluttua hän oli luonut hienon pihapiirin aittoineen, latoineen ja punamullattuine saunoineen. Lisäksi hän oli kerännyt rakennukset täyteen kansanomaisia huonekaluja ja tarve-esineitä. Katja Hagelstamin kuvaamassa kirjassa voi ihailla ja ihmetellä talonpoikaisten esineiden kauneutta.

”Vaikka ihminen puhuisi kuinka paljon itsestään, hän ei pysty paljastamaan paljoakaan siitä, millainen hän on. Mutta kun ihminen tekee jotain, hän tulee huomaamattaan kertoneeksi itsestään kaiken olennaisen.” (Kosti Tuomi) Teot kertovat meistä. Tuollainen hieno miljöö, jonka Tuomi on sinnikkyydellään rakentanut, kertoo vielä jotain erityistä.

Meidän talomme ei ole historiallisesti erityisen arvokas. Arvokkaampi se olisi ollut omalla paikallaan, mutta siellä sille ei annettu jatkoaikaa. Kun talo siirrettiin Helsinkiin, se saa uudet asukkaat ja sen hienoa detaljiikkaa säästyy. (Käytän partitiivimuotoa, koska tiedän jo, että jotain myös hukkuu…) Talo tulee saamaan myös vähäeleisen hienoja talonpoikaisia huonekaluja, mutta varmasti myös monenlaista muuta, mitä lapsiperheen elämään kuuluu – emmehän ole rakentamassa museota.

”Jos Kosti Tuomen pitäisi tänä päivänä alkaa alusta, se jäisi tekemättä. Mutta hyvä, että tuli tehdyksi, hän sanoo.” Eikä kukaan tänä päivänä kysy, kauanko siihen meni.

Se ajatus lohduttaa myös meitä.
-Elina

Tiedättekö tunteen – joku toinen on pukenut sinun ajatuksesi sanoiksi, kristallinkirkkaasti. Ulla Ahvenniemi kirjoittaa kolumneja palstallaan Talon paikka Kodin kuvalehdessä (Ilmestyneet kolumnit ovat luettavissa nettisivuilta www.kodinkuvalehti.fi).

Näin hän muun muassa kirjoittaa: ”Joinakin iltaöinä odotan miestä raksalta ja mietin, kuinka tähän on tultu. Kun haluaisi kaikkein eniten enemmän aikaa tavalliseen perheen kanssa olemiseen, mikä saa ottamaan niskoilleen talon kokoisen velan ja urakan?”

Tätähän minäkin olen viime päivinä miettinyt. Rakennusprojektin aikataulu venyy ja paukkuu. Onkohan hyvä idea vetää täysillä muuttopäivään asti vai jarrutella vähän välillä? Päätin aloittaa tänä syksynä hiukan tavallisemman elämän (eiköhän tässä jo joudakin, kun raksaprojekti viettää kohta 2-vuotispäiväänsä :-) Hiukan Tavallisempi Elämä tarkoittaa sitä, että
1) Menen Kaurin kanssa rakennukselle vain, kun olen sielun ja ruumiin voimissa (Lue: pidän noin yhden vapaaillan viikossa),
2) en tingi iltasadun lukemisesta,
3) en tingi ainoasta urheiluharrastuksestani eli uimahallikäynnistä 2 x viikossa.

Tämä kolmen kohdan ohjelma on saanut minut pysymään järjissäni. Rakennusprojekti on meidän perheelle mielettömän kiinnostava ja iso – pitäisikö käyttää jopa muotisanaa ”meidän näköinen” – juttu. Kuitenkin juuri työn loputon määrä on se, mikä välillä uuvuttaa. Toinen turhautumista aiheuttava asia on raha: sitä menee aina enemmän, kuin etukäteen on arvioitu. (”Koskaan elämässämme emme ole saaneet näin paljon postia”, toteaa Ahvenniemikin laskupinojen äärellä.) Omat voimat ovatkin sitten ihmeellisempi juttu: suuren osan ajasta on ihan innoissaan ja duunailee kaikenlaista 24/7. Sitten yhtäkkiä – esimerkiksi pienen vastoinkäymisen kohdatessa – huomaa olevansa ihan rättipoikki. Kuulostaako huolestuttavalta? Kuulostaa varmaankin tutulta, jos olet rakentamassa perheellesi kotia.

Hauskoja asioita on tapahtunut viime päivinä paljon. Listaan niitä päiväkirjavuodatukseni lopuksi, jottei tästä tulisi pelkkä valitusvirsi.

1) Liityimme Rakennusperinteen ystävät ry:hyn. Tämä tekee vanhojen rakennusten ja asuinympäristöjen diggailustamme ikään kuin virallisempaa.
2) Harjoittelijamme ovat saaneet melkein koko ”alamaailman” eli kellarin seinät rapattua.
3) Löysimme kauniit ja käytännölliset hanat vessoihin (tanskalaisen firman Damixan tuotteita).
4) Löysimme toisen kauniin, vanhan Arabian lavuaarin eräästä purkutuomion saaneesta talosta. Samasta talosta lähti mukaamme 2 kpl peiliovia komeron oviksi sekä vanha pesukomuutti.
5) Kuistin kattorakennelma (ei ihan yksinkertaisimmasta päästä) on valmis.
6) Keittiökalusteemme ovat pian valmiit!
7) Kahlaaminen värikkäissä vaahteranlehdissä on kivaa – miksemme nimenneet asuinpaikkaamme Vaahteramäeksi?
-Elina