Kuistin runko on ollut vähän luvattoman kauan kesken. Se tuli aloitettua vähän varkain, kun piti järjestellä töitä mahdollisille työharjoittelijoille. Sitten yhteensattumien vuoksi työharjoittelu lyhenikin puoleen. Lisäksi säät olivat koko ajan niin huonoja, ettei ulkohommiin oikein kannattanut ryhtyä.

Tänä viikonloppuna oli kuitenkin oikein lämmintä. Lauantaina heti aamusta aloitimme laudoittamaan kuistin kattoa. Iltaan mennessä saimmekin sen sitten kokonaan laudoitettua. Hyvänä apuna siinä olivat Elina ja Kauri. Elina vitsailikin, että koko perhe kerralla katolla. No onneksi katto on sentään vielä maassa. :-)

Mukava, että tuokin homma on nyt tehtynä. Katon paikoilleen laitto taitaa vähän vielä viipyä, koska Aaro ja Niko saivat tällä viikolla ikkunat ja niitä onkin sitten piha täynnä. No, eiköhän se kuorma-auto kuitenkin suhteellisen pian pääse meidän pihaan pyörähtämään.

Kauniita syyslauantaita saisi olla vielä muutama kappale. Nimittäin entisellä talon paikalla pitäisi tehdä loppusiivous. Se pitäisi tehdä ennen lumen tuloa syksyllä. Loput rojut viedään suolle, jossa Hannu ne sitten talven tullen polttaa. Nyt ei ole hirveästi riittänyt ajatuksia tuolle urakalle, mutta se on kyllä aivan pakko hoitaa kuntoon. Myös Pukkilassa oleva varasto olisi mukava tyhjentää, ennen ensi talvea. Sielläkin kun vaan on tuota tavaraa aika luvattoman paljon.

Tänään sunnuntaina oltiin sitten kurssilla. Rakennusperinteen ystävien Tuuma ry. oli järjestänyt Turussa sisätilojen korjaamista käsittelevän kurssin. Ajattelimme, että meillehän tämä on nyt ajankohtaista ja ilmoittauduimme kurssille. Ohjelmassa oli katon maalaamista liimamaalilla sekä ovifundeerauksia. Kattoa maalattiin Turun Iso-Puolalassa ja oviasioita mietittiin Paimion pappilassa. Muutama kuvakin tuli otettua, joten käykäähän kurkkaamassa albumia Muuta aiheeseen liittyvää.

Kurssilla opittiin muutama ihan hyödyllinen juttu. Liimamaalia täytynee kokeilla. Ovien kunnostuksessa tulee olemaan kova työ.
-Samuel

Kirpeitä syyspäiviä. Kädet ovat vähän kohmeessa. Tekee mieli viritellä tuli leivinuuniin. Näin ne vuodenajat vaihtuvat – kolmas syksy rakennusprojektimme parissa on alkanut.

Yhteistyö Vantaan ammattioppilaitoksen kanssa on tuonut meille taas iloa ja hyötyä: saimme kaksi harjoittelijaa työmaallemme kolmeksi viikoksi, Tuomaksen ja Renen. Lisäksi kolmas opiskelija, meille viime vuodesta tuttu Jukka, on pystynyt tekemään iltoja yhdessä Renen kanssa. Pojat olivat kiinnostuneita Oikeasta Rakentamisesta, joten he pääsivät nikkaroimaan kuistia. Sateiset säät ovat kuitenkin pitäneet heitä sisällä, joten sisätöitäkin on tullut tehtyä. Meitä ei lainkaan haittaa, että he ovat kellarissa tasoittaneet hurjan määrän seiniä :-)

Tuvan ilme on muuttunut. Olemme saaneet listoja paikoilleen. Keittiökalusteet ovat valmiit ja saaneet ensimmäisen pohjamaalin. Kalusteet päästään asentamaan parin viikon päästä. Olemme valinneet vetimiä Rakennusapteekin käsikirjasta. Herra Puupää tilaa vetimet sitten Apteekista (keskihintaiset vetimet sisältyvät keittiökalusteiden hintaan). Messinkisiä vetimiä… muutamaa erilaista lajia… on tulossa.

Eilen olimme ystäviemme Ullan ja Sampsan luona ruokakutsuilla. Kokattiin virolaista ruokaa. Raaka-aineita saa Eestin herkut -nimisestä kaupasta (joita on ainakin Vuosaaressa ja Kalliossa). Porkkanapiirakoita, sieniseljankaa, mustaa leipää, savujuustoa, hapankaalia, virolaisia makkaroita – suosittelemme! Loppuillasta keskustelu kääntyikin sitten meidän tuvan kalustamiseen. Suunnitelmissa olisi löytää/rakentaa pitkä pirtinpöytä, jonka ääressä voitaisiin sitten istua iltaa perheen, ystävien ja sukulaisten kanssa. Kiitos vinkeistä – katsotaanpa, tuleeko pöydästä Ullan vihjeen mukainen.
-Elina

Olin työmatkalla Barcelonassa. Oikeastaan paras mahdollinen paikka tässä tilanteessa. Matkan ohjelma oli sopivan tiivis. Aikaa jäi myös omalle kaupunkikierrokselle. Barcelonalla on oma vahva identiteetti, josta pidetään hyvää huolta. Paikat pidetään siisteinä ja hyvässä kunnossa. Nähtävyyksiin pääsee kätevästi ja niitä on paljon.

Mielenkiintoisinta Barcelonassa on modernistinen arkkitehtuuri. Sen kuuluisin edustaja on tietysti Antonio Gaudi. Ikuisuusprojektiin La Sagrada Familia -kirkkoon tutustuin vain ulkoapäin, kun aika loppui kesken. Yhden illan olin kuitenkin Casa Batllossa, tuossa kuuluisassa kerrostalossa, jonka seinät ovat kuin lohikäärmeen suomuja ja parvekkeet muistuttavat ihmeellisiä naamioita.Talo oli vaikuttava. Pienintä yksityiskohtaa myöten kaikki oli harkittua ja viimeisteltyä. Olen kiitollinen siitä, että minulla oli tuo mahdollisuus tutustua suurenmoisen neron työhön.

Monia asioita liikkui mielessä, kun kävelin kaupungin avaria puutarhakatuja pitkin. Ensimmäinen asia oli tietysti aika. Keskiajalla katedraaleja rakennettiin usealla vuosisadalla. Gaudin kirkko on ollut rakenteilla vuodesta 1892 eli kolmella eri vuosisadalla. Nykyajan ihmisestä se tuntuu, ettei kirkko voi koskaan valmistua. Tässäkin päiväkirjassa on monet kerrat valiteltu muutaman kuukauden viivytystä töiden etenemisessä. Nyt alkaa jo tuntua siltä, että aikataulumurheista on selvitty. Tiukasta aikataulusta vapautuminen on antanut paremmat mahdollisuudet keskittyä tekemiseen ja tietenkin lopputulokseen.

Toinen asia, joka on ollut mielessäni on rakennuksen detaljiikan merkitys. Ehkä Gaudin tekemä vaikutus oli suurin juuri tässä asiassa. Detaljiikka ei unohtunut myöskään siksi, että jouduin käymään rautakaupoissa. Jossain vaiheessa olemme innostuneet Fontini-nimisestä espanjalaisesta sähkökomponenttien valmistajasta. Heidän kytkimensä ja jakorasiansa eivät nimittäin ole muovia, vaan posliinia, ja sehän on aivan eri asia.

Ostimme Virosta kangaspäällysteistä sähköjohtoa tuvan sähköasennuksiin, joka on myös Fontinin tuottamaa. Viron päässä toimitus meni ihan pieleen. Siksi päätin etsiä Barcelonaan mennessäni paikallisen Fontini-jälleenmyyjän ja ostaa loput tuotteet kaupasta. Se olikin vähän isompi juttu. Löysin netistä listan Fontinin jälleenmyyjistä. Arvasin tietysti sen, että ne eivät sijaitse aivan kaupungin keskustassa. Koskaan kaupungissa käyneenä paikkojen hahmottaminen kartalta oli vaikeaa. Yhdelläkään liikkeistä ei ollut nettsivuja, joten en saanut käsitystä niiden koosta tai palvelutarjonnasta. Jälleenmyyjiä oli kuitenkin paljon – Barcelonassa kymmeniä. Siksi ajattelin, ettei Fontini voi olla Espanjassa pelkkä kuriositeetti.

Olin kuitenkin väärässä. Fontini oli todellinen kuriositeetti. Useimmiten se tarkoitti pelkästään mainosjulistetta liikkeen seinällä. Joissain oli mallikappaleita ja joissain ei. Jälleenmyyjienkin suuri määrä alkoi vähitellen hahmottua. Sähköasennustarvikkeet myydään Barcelonassa edelleen pienistä kivijalkamyymälöistä, joilla tuotteita varastossa on vähän. Asia olisi pitänyt selvittää ennen matkaa ja tilata tuotteet suoraan lähimpään liikkeeseen, joka olikin aivan hotellimme lähellä. Tuolta tuotteet olisi ollut helppo noutaa ja aikaa olisi riittänyt myös Sagrada Familiassa käyntiin.

Kolmas asia, joka pyöri mielessäni on kulttuurisen taustan merkitys. Harva innovaatio syntyy tyhjästä, vaan kyse on monesti pienistä arjen oivalluksista, joilla elämää voidaan helpottaa. Gaudi ei tehnyt luomuksiaan vailla kulttuurista ja sosiaalista viitekehystä vaan liittyi hyvinkin kiinteästi oman aikansa tyylisuuntauksiin (modernismi, jugend, art noveau tai kansallisromantiikka).

Myöskään Fontini ei ole ollut asialla yksin. Liikkeitä kierrellessä tutustuin toiseen posliinisten komponenttien valmistajaan. Sen rinnalla meidän Fontini alkoi tuntua suorastaan karvalakkimallilta. Sehän meille sopii – eihän meillä mitään palatsia ole tarkoituskaan tehdä. Noita komponentteja myyvästä liikkestä löysin taatusti elämäni peroonallisimman tuliaisen: itsensä Gaudin suunnitteleman ovenkahvan. Se matkalaukussa on nyt mukava palata kotiin ja jatkaa kuistin tekoa sananmukaisesti ovenkahvan ympärille.
-Samuel

Viime viikolla oltiin illat työmaalla. Keskiviikkona päästiin Lintsille Helsingin kaupungin opetusviraston kutsumina. Olipas mukava käydä laitteissa. Yhdessä kierrettiin sen minkä kerettiin ja Samuel kävi vielä yksin vuoristoradassa ja pyörteessä. Hauskaa oli oikein neljän G-voiman edestä.

Työnä oli tällä viikolla tuvan seinien lopullinen siistiminen ja tiivistäminen. Siinä oli todella kova homma. Perustyötä oli tehty oikein todella pitkään. Moneen otteeseen seinistä oli poistettu nupeja ja pinkopahvin paloja. Lisäksi tilkkeitä oli survottu tiukemmalle milloin kenenkin toimesta. Koko viikon kaikki illat meni kuitenkin taas tuohon samaan hommaan. Lisäksi ikkuna-aukoissa oli aika paljon siistimisen tarvetta. Vähän ehdittiin välillä maalaamaan listoja ja asentamaan tuvan ja eteisen välinen ovi.

Perjantai ja lauantai menivät täydellisesti seinien pesuun. Pesimme mahdollisimman huolellisesti kaikki tuvan näkyviin jäävät seinät. Keittiön kaappien taakse jäävät seinät jätettiin putsaamatta. Pesemisessä käytettiin harjaa ja pellavaöljysuopaa. Jos maassa olevien lautojen pesussa on kova homma, on sitä myös seinien peseminen. Hyvin siinä yksi ilta ja yksi päivä muutamalta ihmiseltä vierähti. Ensi viikolla päästään sitten toivottavasti asentamaan listoja tupaan ja laittamaan sitä todella asuttavaan kuntoon.

Sunnuntaina käytiin taas Aulangolla. Navetalta mukaan tarttui kaikenlaista pientä. Ovista puuttui aika monta mansettia kahvan tai lukon juuresta, niitä ostettiin. Sähköjohdon pidikkeitä olisi ostettu enemmänkin, mutta kun olivat loppuneet. Sitten ostettiin lamppuihin vähän uutta johtoa, josta valaisimia voidaan "riiputtaa". Meidän ostamamme kun ei siihen oikein hyvin sopinut. Lisäksi löysimme yhden postitorvivalaisimen osat. Täytyy vähän yhdistellä sitä meillä jo oleviin osiin, niin eiköhän noista saada lamppu aikaiseksi. Suurikokoisin ostos taisi kuitenkin olla ovi. Se on tarkoitus laittaa tupaan leivinuunin taakse tulevan komeron oveksi. Aika korea on siihen paikkaan, mutta mitäpäs se oikeastaan haittaa.

Illalla käytiin Hämeenlinnassa vielä tutustumassa arkkitehti-Jarin suunnittelukohteeseen. Hämeenlinnan rauhanyhdistys ry toimii vuonna 1942 rakennetussa entisessä Visakankaan seurakuntatalossa. Funkkistyylisen talon suunnittelija on rakennushallituksen yliarkkitehti Martti Välikangas, joka on tunnettu mm. Puu-Käpylän luojana. Peruskorjaus, jonka Jari siis suunnitteli, toteutettiin 1990-luvulla. Hieno tila, jossa luonto tulee ikään kuin sisälle. Huomio kiinnittyi - tietysti - tyylikkäisiin yksityiskohtiin, kuten vanerisiin seinälevyihin ja vanhoihin ilmanvaihtoluukkuihin. Iltateet juotiin Hämeenlinnan Hätilässä sukulaisperheen (lintuaiheinen sukunimi) kodissa. Kiitokset! :-)

Löysimme tänään uuden aarteiden etsintäpaikan. Se on nimeltään: Helsingin seudun LVI-osto- ja myyntiliike oy. (Kyseinen kauppa sijaitsee kuitenkin Vantaan Petikossa osoitteessa Kaakelikaari 4A.) Liike on eräänlainen LVI-tarvikkeiden divari, josta löytää kaikkea Teho-wc-istuimista vanhoihin hanoihin, ammeisiin ja vuosisadan alun lavuaareihin. Uuttakin tavaraa on saatavilla, ja hinnat vaikuttivat kohtuullisilta. Kiitos sinulle, joka annoit meille vinkin! Nyt meillä on vanha suihkuhana, joka oli juuri palautunut jonkun elokuvan (myyjä epäili Kummelia) kuvauksista :-)

Kylläpä sitä on kiintynyt materiaan tämän taloprojektin myötä – miten voi iloita niin paljon jostakin vanhasta, tyyliin sopivasta rakennusosasta?

Viime viikon olimme taas tiiviisti työmaalla. Teimme kaikenlaisia viimeistelytöitä. Perjantaina ja lauantaina keskityin sitten pelkästään siivoamiseen. Pätkin polttopuiksi saliin kertyneet jämälaudat ja vähän muutakin pinossa noin vuoden ollutta puutavaraa, jolle ei ollut vielä löytynyt käyttöä. Sitten lopuksi tietysti lakaistiin ja imuroitiin – ja aika siistiltähän tuo huone alkoi jo näyttää. Lauantaina alettiin myös siistimään tupaa. Ensi viikon tavoite olisi saada seinät tilkittyä, ikkuna-aukot siistittyä ja listoitettua. Saapa nähdä, miten nuo aukot oikein saa peittoon; aika roiseilta ne ainakin nyt näyttävät. Tuvan ulko-ovia odotellaan ja keittiökalusteetkin ovat kuulemma työn alla. Tartteis varmaan saada tupa siihen malliin, että kun kalusteet ovat paikoillaan, päästään sitten mahdollisimman pian asumaan.

Tänään oltiin Loviisassa. Aika monessa talossa oli käyty jo parina edellisenä vuotena. Siksi nyt aikaa tuli tärvättyä valituissa kohteissa vähän pidempään. Muutama hyvä vinkki saatiin. Erityisen selväksi tuli se, ettei seiniin kannata lähteä laittamaan liimamaalia. Munatemperaa suositeltiin. Edellisenä kesänä nähty vaaleanpunainen julkisivumaali näytti yhtä hyvältä tänäkin vuonna. Pitää olla yhteydessä tuon vihreän/vaaleanpunaisen talon omistajiin ja pyytää heiltä julkisivumaalin resepti. Heti, kun kuisti on valmis, julkisivulaudat voisi tuoda Pukkilasta ja alkaa niitä raapimaan puhtaaksi ja pohjamaalaamaan.

Erityisen hedelmällinen oli kuitenkin keskustelu Perinnetaito Oy:n pinkopahvin laittajien kanssa (www.perinnetaito.fi). Heiltä sain monta hyvää vinkkiä pinkopahvitukseen. He vastasivat avuliaasti kaikkiin kysymyksiin uudestaan ja uudestaan. Olisi varmaan pitänyt pyytää anteeksi, kun kysyin varmaan viisi kertaa sitä, miksi he eivät naulaa pahvia kiinni suoraan ikkunan karmiin vaan sen alla olevaan vaakajuoksuun. Joka kerta sain kuitenkin yhtä ystävällisen vastauksen. Pahvin kiinnittämisestä karmiin ei niin hirveästi ole tässä tapauksessa hyötyä, kun karmin ja seinän väli oli tiivistetty uretaanilla.

Yhdestä asiasta olin kuitenkin vähän järkyttynyt. Olen aina ollut tietoinen siitä, että korjausrakentamisessa ihmisillä helposti pääpaino on siinä, mikä näkyy, eli estetiikassa. Estetiikan vuoksi rakennuksen tekninen toimivuus on jäänyt vähemmälle huomiolle. WWP-päivien kaltainen tapahtuma on tietysti omiaan korostamaan rakennusten ulkonäköön ja tyyleihin liittyviä asioita. Tapahtumassa oli varmasti liikkeellä pelkästään antiikkihuonekaluista ja esineistä kiinnostuneita ihmisiä. Siitä huolimatta rakennusten tekniikkaan, korjausmenetelmiin, materiaaleihin ja toteuttamistapaan liittyvät asiat olivat paljon pinnalla.

Itse hain tietysti vastauksia itseäni askarruttavaan kysymykseen. Mielenkiinnon kohteena oli tällä kertaa erityisesti talotekniikka – sen tekninen toteuttaminen sekä ulkonäköseikat vanhassa ympäristössä. Sähköratkaisuiden osalta en saanut mitään varsinaista uutta. Uudemmat kohteet oli toteutettu Renovalla. Vanhemmissa oli käytetty muualtakin tuttuja sarjavalmisteisia komponentteja. Joissain paikoissa ei ollut edes yritetty saada ns. installaatioita piiloon tai edes tehtyä nätisti.

Varsinainen järkytys oli kuitenkin ilmanvaihdosta käydyt keskustelu. Meidän talomme ilmanvaihtokysymys oli pitkään ratkaisematta. Meidän taloon sovelletaan voimassa olevia rakentamismääräyksiä soveltuvin osin, joten joudumme laatimaan erilliset suunnitelmat ilmanvaihdosta. Vanhaa rakennusta korjattaessa erillistä IV-suunnitelmaa ei vaadita. Mutta omistajan on oltava aina selvillä siitä, miten talon ilmanvaihto toimii. Vastaavasti sen tehostaminen on oltava mahdollista ja toisaalta sen pienentäminenkin voi olla tarpeellista. Nykyiset rakentamismääräykset lähtevät siitä, että huoneilman pitäisi vaihtua kerran kahdessa tunnissa (ns. ½-kertainen ilmanvaihto). On jossain määrin kyseenalaista, onko vaihdettavan ilmn määrän kaikissa tilanteissa oltava näin suuri. Esimerkiksi meidän kolmihenkinen perhe ei tarvitse 200 neliömetrin asunnossa juuri sen enempää ilmaa kuin 50 neliömetrin asunnossa. Tältä osin on kuitenkin muistettava, että ilmanvaihtojärjestelmää voidaan käytön aikana laittaa helposti pienemmälle luukkuja ja räppänöitä sulkemalla. Sen sijaan ilmanvaihdon parantaminen joissain tapauksissa voi olla erittäinkin ongelmallista, jos rakennuksen perusratkaisut eivät ole kunnossa.

Vaihtoehtoja on periaatteessa kolme: painovoimainen ilmanvaihto, koneellinen poistojärjestelmä tai koneellinen tulopoistojärjestelmä varustettuna lämmön talteenotolla. Nyt olemme päätyneet täydelliseen normin mukaiseen poistoilmanvaihtoon. Ulkoseiniin lisätään erilaisia korvausilmaventtiileitä, joiden asentoa säätämällä vaihtuvan ilman määrään on helppo vaikuttaa poistoilmapuhaltimen ohella. Suunnittelun lähtökohtana on koko ajan ollut se, että rakenteista pyritään tekemään ilmavuodottomia. Seinät on tilkitty mahdollisimman huolellisesti. Lattiaan ja kattoon laitettu tervapaperi on noin puolen metrin matkalta viety seinäpäällysteen (kuitulevyn tai tapetin) alle. Ikkunoiden asentamisessa kaikki raot on pyritty tukkimaan mahdollisimman huolellisesti. Ikkunat ja ovet tullaan tiivistämään silikonitiivisteellä. Tavoitteena on mahdollisimman hallittu ilmanvaihto.

Loviisassa katselin talojen seiniä. Kaikkien talojen julkisivuissa näkyi selvät korvausilmaventtiilien paikat. Varsin vähän niitä näkyi kuitenkaan sisällä. Joissain taloissa kysyin asiaa erikseen, jolloin minulle ilmoitettiin, ettei tällaisessa talossa ilmanvaihto ole mikään ongelma. Korvausilmaa tulee joka paikasta. Minusta se on huolestuttavaa. On varmaa, ettei vanhasta talosta voi tehdä täysin vedotonta. Pitää kuitenkin muistaa, että jokainen ilmavuotokohta muodostaa rakenteisiin todellisen lahovaurioriskin. Ilmavuotojen mukana lämpimän sisäilman kosteus pääsee rakenteisiin ja on pitkällä aikavälillä hyvinkin vahingollista. Meidän talomme kattorakenteet olivat lahonneet, kun sota-ajan sanomalehdet olivat olleet 50 vuotta samassa paikassa ja yläpohjan eristeenä olleet purut eivät olleet päässeet niiden alta tuulettumaan! Ilmavuotojen ilmoitettiin tulevan mistä sattuu sellaisessa talossa, joka päältäpäin näytti täysin remontoidulta ja kunnostetulta. Ajattelin vain, että toivottavasti ei ollut jäänyt talon korvausilmaventtiili kauniiden tapettien alle piiloon.

Varsinainen ällistykseni sattui kohdalle jo aamupäivällä. Keskustelin yhden arkkitehdin kanssa hirsitalon ilmanvaihdosta. Hän ilmoitti, että hirsitalon korvausilma tulee seinän läpi osmoosilla. En viitsinyt edes väittää vastaan. Väitehän oli aivan mahdoton.

Minulla liittyy yksi henkilökohtainen trauma tuohon osmoosiin. Minulta kysyttiin sitä nimittäin kerrattain lukion biologian kokeessa. Laitoin vastaukseksi, että osmoosi on aineen diffuusiota puoliläpäisevän kalvon läpi. Vastaus oli väärin, koska oppikirjan mukaan kyse on veden diffuusiosta. Diffuusiossahan taas on kyse siitä ilmiöstä, kun laitat lasiin vettä ja lorautat siihen vähän sokerista mehutiivistettä. Raskas tiiviste menee ensin lasin pohjalle, mutta alkaa vähitellen sekoittua veteen kuin itsestään, koska nesteen sokeripitoisuus pyrkii tasoittumaan.

Käsitykseni mukaan osmoosi on kaasuilla kokonaan tuntematon käsite. Olisi kyllä ollut mielenkiintoista tietää, miten teknillisen koulutuksen saanut henkilö selittää, että joku kaasu tulee 150 mm paksun kiinteäseinämäisen solukon läpi. Erityisesti olisi kiinnostanut se, että kauanko siinä menee aikaa. Mielenkiintoisia jatkokysymyksiä olisivat olleet tietysti muiden vastaavien aineiden, esimerkiksi styroksin, kevytsoraharkon, tiilen tai uretaanivaahdon, toiminta vastaavissa tilanteissa.

Todettakoon yksiselitteisesti se, että rakenteen hengittävyys on täysin väärä termi. Hengittäminen on toiminto, joka on elävien eliöiden yksinoikeus. Kasvitkin yhteyttävät (fotosynteesi), eivät hengitä. Jos havupuu ei ole eläessään hengittänyt, ei se sitä ala tekemään kaatamisen jälkeenkään. Ihmisen hengissä pysymisen kannalta tärkein kaasu on happi. Puussa kaatamisen jälkeen tapahtuvat organismit pelkästään kuluttavat ilman happea, eivät synnytä sitä lisää. Hengittävä materiaali ei hengitä – HUOH!

Kylläpäs innostuin :-))