Tänään Elina oli käymässä kaupassa. Minä olin Kaurin kanssa kahdestaan työmaalla. Tein omia hommiani ja Kauri oli omassa huoneessaan vuoleskelemassa.

Kauri tuli aivan rauhallisena minun luo ja näytti vasemman kätensä peukaloa. Puukko oli osunut siihen ja tehnyt syvän haavan. Laastarit olivat tietysti autossa. Tein vessapaperista ja maalarinteipistä peukaloon tupon. Sen laittamisen aikana Kauri vähän valitti asiaa. Yritin lohduttaa, ettei se ole kovin vakavaa. Haavat paranevat nopeasti ja kyllähän niitä aina tulee. Kauria perusteluni eivät oikein vakuuttaneet. Isä, tämä on minun ensimmäinen haava. Niinpä taisi ollakin.

Helsingin seudulla on ollut aurinkoisia pakkaspäiviä. Kivahan tällaista säätä on ikkunasta katsella, kun aurinko hohtaa hangella, mutta me rakentajat kuitenkin jo odottelemme kevättä ja lämpimämpiä kelejä. On se vaan niin, että kun elohopea on laskenut sinne -15 asteen tienoille, niin työmaalla meinaa sormia ja varpaita paleltaa. Ylätalon naapurit ne vasta sissejä ovat, kun pinoavat hirsiä tällaisella kelillä. Ja on kuulemma hikistä hommaa.

Jukka tuli täksi viikoksi taas meille töihin. Oli kiva jatkaa lautojen puhdistusta kellarissa, kun ylhäältä kuuluivat työn äänet. Tämän viikon hommia ovat mm. uunin takana olevan komeron kattolaudoitus, Kaurin huoneen kattolautojen puhdistus ja kiinnitys kattoon ja mahdollisesti yläkerran eristys.

Loppuviikosta on tarkoitus lähteä Virossa käymään. Siellä varmoja kohteita ovat ainakin Majatohter (www.majatohter.ee) ja varaosapankki Kiilissä (www.materjalid.net) sekä EhituseABC (www.ehituseabc). (Lisää rautakauppoja löydät esim. googlettamalla "rauakaubad tallinn"). Viime vuoden tapaan reissumme sattuu Viron itsenäisyyspäivään 24.2. Head iseseisvuspäeva kõigile eestlastele!

Maalin poistaminen on hyvin tylsää työtä. Lämpölampusta tulee käryä. Kaapimen ääni kylmää. Hiominen on pölyistä. Siitä huolimatta koko ajan pitäisi olla tarkkana ja keskittyä vain maalin poistamiseen.

Vanhat värit ovat oikeastaan aika rahoittavia, jotenkin vain tutun oloisia. Mieli tekisi sanoa perusvärejä. Niitä ne eivät ole. Kysymys ei ole sinisestä, punaisesta tai keltaisesta sellaisina kuin ne ovat värikynissä helposti erotettavina. Kysymys ei minusta ole myöskään luonnonväreistä okrasta, umbrasta tai terrasta. Kysymys on aina niiden sekoituksista tai vähintäänkin laimennuksista.

Noita värejä on aika vaikea kuvata. Jos sanon harmaa, toinen sanoo vihreä. Jos sanon sininen, toinen sanoo harmaa. Mietin joskus, että todellako, kun Rakennusapteekin käsikirjaan oli Permo-lattiamaalin kohdalle kirjoitettu, että kaikki tuon maalin sävyt sopivat keskenään yhteen.

Näitä värejä katsoessa mieleen tulee ajatus: " On me taidettu nähdä joskus ennenkin, mutta missä."

Lauantaina oli aika jännä ja monivaiheinen päivä. Olimme puhdistaneet makuuhuoneen lattialankut maalista ja mietimme seuraavaa ”siirtoa”. Ns. Kaurin huone (eli makuuhuoneemme vieressä oleva pieni kamari) on vielä vailla kattolautoja. Meillä oli käsitys, ettei ko. huoneen kattopaneelia saatu ehjänä talteen. Kävimmekin jo K-Raudassa katsomassa, minkälaista paneelia tai muuta kattovärkkiä sieltä löytyisi. Totesimme, että noin 20 työvaihetta jäisi väliin, kun ostaisi sieltä valmiiksi maalattua paneelia ja ampuisi sen naulapyssyllä kattoon. Päiväkirjaamme jo pitempään seuranneet ehkä arvaavat, että nuo paneelit EIVÄT lähteneet peräkärryymme vaan asia otettiin uudelleen harkintaan :-) Herra päiväkirjailija sanoi, että Pukkilassa on varastossa vaikka kuinka paljon ja vaikka kuinka hyvää puutavaraa, miksi ei otettaisi sieltä.

Kärry auton perässä ajoimme kohteeseen C eli Pukkilaan. Sieltä varastosta löytyi meidän makuuhuoneen kadoksissa ollut lattialauta (se yksi pidempi, joka oli pituutensa vuoksi eksynyt väärään paikkaan). Hyvää kattolautaa löytyi paljonkin. Naulaisimmat ja huonokuntoisimmat oli vara valkata pois. Kun kuorma oli lastattu, kuului herra päiväkirjailijan ääni: ”Hei, mitäs nuo valkoiset laudat ovat?” Ihan seinän vierestä löytyi pieni pino, jossa olivat Kaurin huoneen (n. 7 m2) paneelit nätissä pinossa. UPEAA TYÖTÄ, Viron miehet! Ihmettelimme, miten on mahdollista, että ihan KAIKKI talomme osat on saatu ehjinä talteen. Ja nyt siis näyttää siltä, että kaikki myös löytyvät ja saataneen paikoilleenkin.

Ehti melkein vuorokausi vaihtua, ennen kuin saimme kuorman purettua, uudelleen lastattua ja taas purettua Helsingissä. Yksi lastenhoitovinkki pitää vielä kertoa: Kauri huvitti itseään Pukkilan varastossa katselemalla Aku Ankoista kuvia. Tekstitykset tulivat sitten viiveellä, kun äiti luki ne kotimatkalla ääneen taskulampun valossa. Ja autoon on lapsen niin kiva nukahtaa, kun pääsee aikuisen sylissä ihan omaan sänkyyn asti…

Sunnuntaina kävimme Tampereella katsomassa vanhoja pariovia. Tmi Vanhat ikkunat kunnostaa ja myy ikkunoita, ovet olivat vain sivujuonne. Tero kyllä lupasi valmistaa oviin karmitkin ja tehdä tarpeelliset muutokset. Hintaahan oville tällä tavalla tulee, mutta mitä emme tekisi kotimme hyväksi. Työtilat olivat vanhassa punatiilisessä teollisuusrakennuksessa ihan Näsinneulan lähellä. Sitä ihmettelimme, miten siellä oli niin valtavan siistiä ja kotoista. Tulomatkalla pysähdyimme Lahteen nauttimaan Onnelantien kodin onnesta ja lämmöstä. Kunpa elämä omassa ”onnelassamme” olisi sitten vähänkään samanlaista.

Tiedän paikan, josta voi vielä löytää oikeita, todellisia ihmisiä. Rautakaupasta! Sinne tullaan hiukset rasvaisina ja likaisissa vaatteissa. Lapsia (tuskanhikisinä toppahaalareissaan) on vähintään joka toisessa ostoskärryissä – lapsiperheethän juuri rakentavat ja remontoivat kotejaan. Rautakaupassa olen kuullun monen parin kinastelevan, mutta toisaalta olen nähnyt monien onnellisena kokoavan kotinsa rakennusaineita… Suurten tunteiden näyttämö, tosiaan.

Teimme melkoisen sijoituksen taas käydessämme (eräässä suuressa, saksalaisomistuksessa olevassa) rautakaupassa viikonloppuna. Ostimme speedheaterin, jonka hinta oli todellakin suolainen – mutta miten valtava apu siitä olikaan maalien poistossa. Nyt ovat työn alla makuuhuoneen lattialankut. Maalien poiston ja hiomisen jälkeen ne on tarkoitus maalata uudelleen. Vihertävä sävy, joka nykyisessä maalissa on, voisi olla sopiva väri jatkossakin. Mietitään.

”Ei pysty, ei jaksa enempää.” Nämä kuuluisat sanat pyörivät mielessä perjantai-iltana, rankan työviikon jälkeen. Lauantaiaamuna tunnelma oli jo toinen, ja lähdimme ajelemaan koko perheen voimin Pakilaa kohti. Kun kahvipannun mukava tuoksu kutsui aamukahville, olo tuntui jo enemmän kuin voimaantuneelta.

Väsymys ja synkemmät mietteet toki kuuluvat asiaan – hetkellisinä ”oireina”. Se selvisi myös lehdestä, josta luimme varsin masentavan uutisen. ”Talonsa itse rakentaneista prosessin koki henkisesti erittäin tai melko raskaaksi 59 %, kun talonsa rakennuttaneista vastaavasti koki 46 %.” (Kuulas Research, Kaupunkisanomat 05/2007.)

Kiitollisin mielin ajattelemme Penttiä, joka on koko kuluneen viikon viettänyt tuvan lattialankkujen parissa: poistanut maalia, höylännyt, hionut hiekkapaperilla… Nyt on lankut (mahdollista pintakäsittelyä vaille) valmiit asennettaviksi.

Valkoisessa kaakeliuunissa pidettiin vähän tulta. Kohtuullisen hyvin tuntui vetävän.

Nyt pitäisi olla vähän aikaa miettiä ja suunnitella sitä, mitä aletaan seuraavaksi tehdä. Nyt tehtävät työt ovat sellaisia, jotka jäävät kaikki näkyviin. Siksi pitäisi tietää se, millaisia pintoja halutaan ja miten huoneet halutaan oikein rakentaa. Yllättävän vaikea on tehdä ratkaisuja.