Avuttomasti kyhätyt talopahaset ovat aikoja sitten lahonneet pois ja vain hirsirakennusten parhaat valiot ovat jääneet ihailtaviksemme.
- Panu Kaila
Bullerby
29.10.2006
Pukkilasta Pakilaan -projektin 1-vuotispäivä
Säät viilentyvät. Öisin on jo pakkasia. Taloprojektimme on edennyt hiljakseen. Kaksi viikkoa on mennyt vesi- ja viemäriputkia laitellessa. Tontti on ollut pahimmillaan yhtä savivelliä. Nyt kova tuuli on onneksi kuivattanut maata. Katto on pysynyt paikallaan, vaikka myrskytuulet ovat riepotelleet tällä viikolla Helsinkiä. Jännittävää. Runkoleijonia pitäisi jo päästä asentamaan talon suojaksi (kunhan montut saadaan ensin kiinni...)

Päiväkirjan lehtiä selaillessa huomasimme, että projektimme saavuttaa huomenna yhden vuoden iän. Tontin varauksesta tulee kuluneeksi nyt vuosi. Melko lailla samoihin aikoihin käynnistyivät purkutyöt Pukkilassa. Talo on siirtynyt Pukkilasta Pakilaan! Aika lailla puoli vuotta on kulunut siitä, kun tontinraivaustyöt alkoivat Pakinkujalla. Olo tuntuu juhlavalta: paljon on tapahtunut, paljon on toki vielä edessäkin. Prosentteina valmiusaste on hieman yli 50 %.

Kaikenlaista tapahtuu Pakinkujalla lähes jokaisena iltana: lautoja ja ovia maalataan, roskia keräillään ja siivotaan, seinänpätkiä muurataan, ovismyygejä valetaan jne. Miljoona pientä hommaa. Tärkeitä jokainen.

Elämä on muuttunut asteittain ja kuin huomaamatta Rakentajien Elämäksi. Mistäkö sen huomaa? Siitä, että kotona Ida Aalbergin tiellä syödään vain aamupala. Siitä, että ruokakaupassa ostokset pakataan kahteen kassiin: raksalle ja kotiin meneviin. Siitä, että auton peräkontissa on erilaista vaatetavaraa jo enemmän kuin kotona vaatekaapeissa (mutta ei enempää kuin pyykkikorissa!) Ja siitä, että on täysin luontevaa käydä vessassa ulkohuussissa ja hakea vesi 200 metrin päästä! Onneksi perhesopu on säilynyt hyvänä ja voimia on löytynyt jokaiselle päivälle :-)

13.10.2006
Katto pellitettynä
Viime lauantaina saimme katon pellityskuntoon. Siinä meinasi tulla vähän kiire.

Olin siinä käsityksessä, etteivät katon tekijät tarvitse telineitä tai hoitavat telineiden teon tarvittaessa osana urakkaa. Perjantaina varmistin vielä katon tekoon liittyviä asioita katon tekijältä. Tuossa yhteydessä selvisi, ettei jalkarännien tekeminen ole mahdollista ilman koko räystään mittaisia telineitä.

Lauantaiksi sain hommattua miehiä talkoisiin oikein roppakaupalla. Osa jatkoi laudoituksen tekoa. Tanel ja Peter tekivät loppuun toisen päätyseinän. Risto ja Jukka alkoivatkin sitten tehdä telineitä katon tekijöille.

Aivo ja Kaimar joutuivat vielä vähän sunnuntaina paikkaamaan , että homma saatiin vietyä loppuun asti. Näillä konsteilla katto saatiin juuri ja juuri siihen malliin, että peltikaton tekijät pääsivät maanataina aloittamaan työt.

Tiistain olin kokonaan poissa töistä. Tein toiselle puolelle kattoa telineitä ja kaikkea muutakin, mitä vain oli tekemättä. Iltapäivällä meillä oli vieraita TV2:sta. Tekivät minusta pienen haastattelun.

Viikolla illat kuluivat kaikenlaisissa sekalaisissa hommissa. Tuntui, että aina jokin paikka odotti siellä tekijäänsä. Perjantaina töiden jälkeen tulin tontille hommiin. Helpotuksen huokaus oli suuri, lähes yhtä suuri kuin silloin, kun olimme saaneet hirsirungon pystytettyä. Nyt talossa on katto pään päällä. Tuulensuojat, kun saan vielä asennettua niin talo onkin valmis talvea varten. Illalla oli jopa vähän ontto olo, kun ei oikein tiennyt, mistä päästä seuraavan projektin aloittaisi.

7.10.2006
Katon teko loppusuoralla
Viikon puolivälin paikkeilla piti vähän potkia miehiin vauhtia. Lisäksi sovittiin, että työmaalle tulee vielä kolmas mies töihin. Tuo hoputtaminen näyttää tulleen juuri oikeaan aikaan. Huomenna lauantaina on vuorossa todellinen loppurutistus.

Lauantain (huomisen) aikana pitää saada tehtyä seuraavat työt:
- toisen päätyseinän runko rakennettua valmiiksi asti
- laudoitettua päätyjen ruoteet
- tehtyä telineet katontekijöille
- merkittävä läpivientien paikat
- siivottua paikat ylimääräisistä laudoista.

Jos aikaa jää kattoristikot tehdään loppuun ja lisätään vinotukia.

Suuret kiitokset kaikille talkoomiehille. Erityinen kiitos Renelle ja Jukalla. Kattoa ei olisi millään saatu tehtyä ilman heidän apua. Työtä on ollut huomattavasti helpompi tehdä, kun kaikki osat on ollut valmiiksi sahattuina jämptissä mitassa. Erikseen täytyy tietysti mainita Peter ja Tanel, jotka ovat vastanneet varsinaisesta ristikoiden teosta siinä heitä ovat auttaneet lisäksi Alvar ja Aivo.

Maanantaina pitäisi alkaakin sitten katon pellitys. Sitten yläkerta on enää tuulensuojia vailla ja sitten aukot ovatkin jo ummessa ja talo valmiina talvea varten.

3.10.2006
Olisi edes puolipilvistä ja poutaa
Vaikka katon teko lähtikin liikkeelle vähän tahkeasti, pääsimme loppuviikosta siinä ihan hyvään vauhtiin. Lauantaina olikin jo ristikot paikoillaan.

Sunnuntaina menin iltapäivällä käymään työmaalla. Näky oli aika järkyttävä. Tuntui, että kaikki paikat olivat täynnä vettä. Ontelolaatan päällä oli vettä varmaan pari senttiä ja kellarin lattialla vähintäänkin saman verran. Katto oli niin kokonaan auki, että sunnuntain rankkasateet olivat tulleet kaikki sisälle. Menin sunnuntai-illaksi peittelemään paikkoja ja keräämään enimpiä työkaluja talteen.

Onneksi paikat ehtivät kuivua maanantaiksi ja miehet pääsivät hommiin. Tiistaina oli jälleen vastassa sadepäivä. En saanut mitään viestiä, mutta myöhemmin selvisi, että työmiehet olivat lähteneet kotiin jo ennen kahtatoista. Aamupäivällä ei ollut kyllä juuri mitään tapahtunut. Illan yritin touhuta tontilla, kunnes kahdeksalta voimakas sadekuuro ajoi minutkin kotiin. Saapa nähdä, miten tuo katto saadaan oikein pystyyn.

Mainos: www.terawatt.infoMainos:www.perinnekoriste.fi/Mainostilaa myytävänä
Antti Heikkilä Oy