Moni on tuntenut oman talon avulla sellaisia värinöitä ja tunteita, että ihmishahmoiset lähimmäiset voivat niitä vain kadehtia.
- Viri Teppo-Pärnä
Bullerby
30.7.2006
Hirsirunko pystytetty
Pystytys sujui aika hyvin. Kaikkiaan siihen meni vähän reilut kuusi työpäivää. Tiimiin kuuluivat nosturikuski Yngve, virolaiset Jaak ja Alvar sekä apumiehet Nikolas, Jaakko ja Lari. Joitain hommia jäi välillä minullekin. Tällä viikolla pojat tosin lomailivat. Yhtenäkään päivänä ei kaikki olleet paikalla.

Jaak pääsi paikalle vasta maanantaina iltapäivällä. Minä oli yksin aloittanut työt lauantaina ja jatkanut niitä maanantaina. Kokemattomuuttani olin tehnyt sellaisia virheitä, että tuntui, että minusta oli välillä enemmän haittaa kuin hyötyä. No kaikista asioista selvittiinja talo on nyt pystyssä. Kaikenlaista pientä korjailemista siinä taitaa kuitenkin olla aika paljon. Erityisesti aukkojen kohdalla.

Pystyttämistä nopeutti merkittävästi ns. elementtitekniikka. Kaikki nurkat ja ikkunoiden välit oli nostettu kyytiin kokonaisina. Siksi ne saatiin laittaa paikoilleen kerralla. Siinä säästettiin tosi paljon aikaa ja vaivaa. Todennäköisesti lopputuloskin on hyvä. Painumien osalta asiaa pitää vielä tarkkailla.

Nyt on sellainen olo, että joutaisi tästä rakentamishommasta jo muutamaksi päiväksi lomallekin. Koko kesä on yritetty kiirehtiä. Kiirehtimisen perimmäinen syy on ollut se, että hirsikehikko on haluttu saada pystytettyä kesällä hyvillä säillä. Sateiset ilmat olisivat auttamatta merkinneet töiden keskeytymistä jo pelkästään työskentelyn turvallisuuden vuoksi. Hirsien kastuminen olisi tehnyt pystytystyöstä myös merkittävästi raskaampaa. Tämä kesä on ollut aivan ihmeellinen. Kesäpoika Lari lopetti työt perjantaina. Hänen laskujen mukaan kahtena päivänä on satanut niin paljon, että se on haitannut töitä.

Kiireen loputtua olo on vähän tyhjän päällä. Nyt joudutaan väkisinkin odottamaan. Pystytyksen jäljiltä talo on kuitenkin niin paljon "turvonnut", ettei edes välipohjaa kannata alkaa vielä rakentamaan. Alustavasti on suunniteltu, että välipohjan ja katon rakenteiden tekeminen aloitettaisiin vasta noin kuukauden päästä. Talo olisi tarkoitus saada säiltä suojaan talveksi. Levytykset ja muut sisätyöt voisi aloittaa joskus maalis- huhtikuussa.

Kellarissa riittää kyllä hommaa siitä ei ole huolta. Työt pitää nyt vain osata organisoida ja laittaa oikeaan tärkeysjärjestykseen.

14.7.2006 - 22.7.2006
Hirret purettu ja pystytys alkaa
Nyt ollan siinä vaiheessa, jota on koko kesä odotettu. Perustukset ovat vihdoin siinä vaiheessa, että hirsirunkoa voidaan aloittaa tekemään niiden päälle. Talokin saatiin purettua ja hirret odottavat autossa pystyttämisen aloittamista. Aika monta vaihetta sattui kuitenkin välille, ennen kuin tähän päästiin.

Aikataulusta olemme noin kaksiviikkoa myöhässä. Muuten sillä ei olisi merkitystä, mutta ilmat olisivat olleet todella otolliset hirsityöhön. Nyt täytyy vain toivoa, että poudat jatkuisivat viikon niin saataisiin runko pystytettyä kuivassa säässä. Aikataulun lykkääntyminen johtui siitä, ettei hirsiautoa saatu paikalle toivotussa aikataulussa.

Olimme odottaneet autoa jo edellisellä viikolla. Kuljettaja oli kuitenkin ottanut yhden ajon väliin ja siirtänyt tänne etelään tulemista. Muutaman päivän lykkäys olisi ollut paikallaan, mutta nyt voi sanoa, että viikko oli liikaa. Lopulta viikkokaan ei riittänyt.

Auton olisi pitänyt tulla keskiviikkona Pukkilaan. Tarkoituksemme oli, että autossa olisi tuotu kattorakenteisiin tarvittava puutavara. Puutavaraa saannissa oli joitain vaikeuksia ja se viivytti liikkeelle lähtöä. Lopulta puutavaraa ei tullut lainkaan. Auto lähti Kruunupyystä liikkeelle keskiviikkona aamupäivällä. Illalla soittelin kuljettajalle, missä hän oli tulossa. Kuljettaja ilmoitti, että hänen autonsa oli hajonnut Saarijärvellä. Hän sanoi, että hän saisi auton korjaamolle Keuruulle torstai aamuksi kello kahdeksaksi, jossa se voitaisiin varsin pian korjata.

Koska en ollut saanut mitään ilmoitusta lähdimme Helsingistä ajamaan kohti Pukkilaa. Matkaan lähti yhteensä kuusi työmiestä ja apujoukot. Jostain syystä minulle tuli vähän epävarma olo ja soitin matkalta kuljettajalle. Hän ilmoitti, ettei ollut vieläkään päässyt lähtemään. Autossa oli ollut muutakin korjattavaa. Autoa odotellessamme aloitimme purkamisen käsipelillä. Purimme peltikaton ja ruodelaudoitukset sekä jotakin muuta.

Pitkin päivää soittelin parin tunnin välein tuloaika aina vain siirtyi ja siirtyi. Lopulta hän oli perillä yhdeksän jälkeen. Hommasi työmiehille majoituksen Pukkilasta, johon he olivat menneet jo ennen auton saapumista. Katselimme vähän autolle paikkaa ja purimme kuistin perustukset. Ajoin Elinan ja Kaurin kanssa autolla yöksi kotiin.

Torstaina purku alkoi tuskastuttavan hitaasti. Auto ei meinannut millään päästä riittävän lähelle rakennusta. Kuistin perustukset piti siirtää kokonaan ja joitakin pensaita kaataa tieltä. Myös kattorakenteiden purku vei yllättävästi aikaa. Pojat vitsailivatkin, että yhdeltä oli yksi hirsi kyydissä.

Osa työmiehistä lähti kotiin jo joskus kolmen aikoihin. Jatkoimme lopun porukan kanssa talon purkamista. Illalla kahdeksan aikoihin olimme ikkunoiden puolessavälissä. Pidimme palaverin ja päätimme, että talo puretaan kokonaan tänään. Miehet halusivat ennemmin perjantain vapaaksi.

Saimme talon purettua vaikka vähän myöhään se meni. Paluumatkaa viivytti vielä se, että toinen eturengas oli tyhjentynyt. Onneksi talosta löytyi kompressori ja päästiin vihdoin liikkeelle. Yhden miehistä olisi pitänyt käydä vielä viemässä Askolaan moottoripyörä, josta tämä oli tarkoitus ottaa kyytiin. Usko kuitenkin loppui kesken. Jätin miehen sinne ja ajoin kotiin.

Parin tunnin unen jälkeen vein Elinan lentokentälle. Hän oli Kaurin kanssa lähdössä Ouluun, josta jatkoi vanhempiensa kanssa kesälomalle Norjaan.

Perjantaina käytiin nostelemassa loput tavarat kyytiin. Todettiin, etteivät korvaushirret riitä ja haettiin niitä Hyvinkäältä lisää. Siinä se sitten perjantai menikin. Sitten ajoimme Tontille. Matkalla meinasin väkisin nukahtaa. Taisin kerran nukahtaakin. Onneksi ei tapahtunut mitään.

Lauantaina nosteltiin ensimmäisen varvin hirret onteloiden päälle sekä niiden viereen riittävä määrä korvaushirttä. Toinenkin varvi nosteltiin talon eteen pois kuormasta. Ne pitäisi nyt saada laitettua paikoilleen maanantaina, jotta pystytys saadaan käyntiin tiistaina.

Autonkuljettaja Yngve lähti viikonlopuksi kotiinsa Kruunupyyhyn. Uhkasi hakea auton pois, jos sille ei ole jo tiistaina käyttöä. No onpa tuossa edellä kyllä niihin neuvotteluihin muutama vasta-argumentti.

13.7.2006
Hirsikehikon pystytys siirtyy
Hirsikehikon pystyttäjät ilmoittivat, etteivät he tulekaan vielä tämän viikon aikana vaan purku siirtyy viikolla eteenpäin. Alkuun asia tuntui helpotukselta, koska valmistelevat työt olivat niin pahasti vaiheessa. Myöhemmin asia osoittautui vähän ongelmallikseksi. Hommaa ei loppujenlopuksi ollutkaan niin paljoa. Tuntui, että miehiä on vähän liikaakin. Toisaalta se, ettei töillä ollut selvää takarajaa tuntui vaikuttavan siten, etteivät työt enää edistyneet entiseen tahtiin.

No toivotaan, että hyvät säät jatkuvat ja saamme tehdä rungon pystytyksen hyvässä säässä.

Kaivuri on pyörinyt taas tontilla. Kaivoi naapureille pohjat. Melkoinen määrä multaa lähti pois. Nyt monttu on valmis. Maanantaina pojille tulee anturamuotit. Minun pitäisi ehtiä tehdä täytöt siihen malliin, että voisin muotittaa kuistin anturan ja valaa sen samaan aikaan Ylätalon anturan valun kanssa. Ei muuta kuin geosäkit maanantaina liikkeelle.

9.7.2006
Kiireinen viikko luvassa
Hirsikehikon purku siirtyikin seuraavalle viikolle. Nyt pitäisi olla marssijärjestyksen kunnossa. Ensiviikon ohjelma on pääpiirteissään seuraavanlainen.

Ma palkkiharkkojen ja muiden osien valu.
Ti Ontelolaattojen asennus ja valu
Ke Hirsikehikon purku ja siirtäminen Helsinkiin
To-La Hirsikehikon pystytys alkaa.

Ilmat ovat edelleen olleet todella kuumia. Lauantaina oli ilmeisesti yli 30 astetta. Ei kumma, että vähän hikoilutti. Vaikka noihin helteisiin onkin jo tottunut, meinaavat ne vähän vauhtia hidastaa.

4.7.2006
Kiire pukkaa päälle
Välillä on sellainen olo, että kaikki hyvät asiat haluaisivat tapahtua yhtä aikaa. Ontelolaattojen asennus ja hirsikehikon purku saatiin sentään eri viikoille, mutta hinta oli se, että ne tapahtuvat väärinpäin. Ensin tulevat hirret ja sitten vasta ontelolaatat. Saapa nähdä miten kaikki tavara mahtuu tontille.

Ylihuomenna torstaina tulee tukkiauto purkamaan hirsikehikkoa. Huomenna lähden yhden apumiehen kanssa vielä tekemään viimeiset valmistelevat työt. Vähän haikea on olo. Se hämärä sieltä häviää ja syntyy uusi hämärä sama, mutta kuitenkin erilainen. Vai mitä se Antti Hyry mietti purkaessaan Aittaansa Iijoen rantatörmältä.

Niistä tapahtumista pitäisi sitten laittaakin vähän enemmän kuvia teidän katsottaviksi.

Ilmat ovat hellineet. Se on jouduttanut työntekoa. Aikataulussa ollaan. Tosin uusia kiireitä on tullut keksittyä työntekoa vauhdittamaan. Viimeinen päähänpisto oli se, että yritämme tehdä täytöt ennen hirsirungon pystytyksen alkua. Siksi olenkin tasoittanut seinää sen minkä olen kerennyt.

Mainos: www.potius.fiMainos:www.perinnekoriste.fi/Mainostilaa myytävänä
Antti Heikkilä Oy