Tällä viikolla jatkoimme vielä tontin raivaamista. Illoiksi riitti puiden pilkkomista ja pinoamista. Päivät Seppo hääri koneensa kanssa tontilla. Pintamaita jouduttiin viemään pois todella paljon. Jätemaan hinta nousi samaa tahtia säiden muuttuessa kosteammiksi.

Perjantaina pidettiin pohjakatselmus. Ensi viikolla alkavatkin sitten jo täytöt. Viikon päästä Potiuksen miehille olisi paikka valmiina perustusten tekoa varten. Mitenhän rakennusvalvonta oikein pysyy meidän aikatauluissa?

Perjantaina kävimme Pukkilaan mennessä katsomassa Mäntsälässä sijaitsevaa Alikartanoa. Todella hieno ja käymisen arvoinen rakennus. Lisätietoja kohteesta löytyy Museoviraston kotisivuilta.

Perjantaina tapahtui myös toinen merkkitapaus (pohjakatselmuksen lisäksi). Toimme asuntovaunumme Pukkilasta Helsinkiin. Ilmeisesti töiden painopiste todella on nyt siirtynyt purkutyömaalta rakennustyömaalle.

Launtaipäivä valkeni harmaana ja sateisena. Lähtiessämme Pukkilaan haimme vielä talkoisiin Nellyn ja Niken.

Olin tehnyt vähän esivalmisteluja numerointia varten. Olin laskenut kaikki hirret sekä piirtänyt seinistä kuvat, joihin oli merkitty kaikki hirret jatkoksineen. Tuleva naapurimme Aaro oli sahannut minulle vanerista 120*10 cm liuskoja noin 30 kappaletta.

Minä porasin liuskoihin reiät viiden cm:n välein (aloitin tietysti porauksen 2,5 cm liuskan päästä). Sen jälkeen maalasin kuhunkin liuskaan merkkivärin. Värejä tarvittiin yhteensä kahdeksan eri sävyä. Ne sain siten, että hain Värisilmästä jätemaaleja. Valitsin mahdollisimman erilaisia sävyjä. Ongelma oli vain se, että nykyisestä muodista johtuen kaikki sävyt olivat liian sinisiä. Jouduinkin ryydittäämään sävytystä ostamalla Helsingin Metallista ja raudasta Sateenkaarivärien keltaista ja punaista.

Otimme siis valmiiksi leikatut, maalatut ja poratut liuskat lauantaina mukaamme Pukkilaan. Jiirisirkkelillä sahasin liuskoista 5*10 cm lappuja. Kukin väri pakattiin omaan pussiin.

Nelly ja Elina alkoivat kirjoittaa lätkiin numeroita tehdyn numerointisuunnitelman mukaisesti. Kummityttöni Nelly osasi todella hyvin lukea suunnitelmaa. Hän oli asiasta heti jyvällä.

Kun numerot oli kirjoitettu lätkiin, aloimme me Niken kanssa kiinnittää niitä. Työkaluina siinä oli kaksi Dewalt-merkkistä ruuviNväännintä. Kukin lappu kiinnitettiin seinään kahdella 32 mm:n ruuvilla.

Mietin välillä, tuliko laput kiinnitettyä liiankin hyvin. Toisaalta ruuvit on helppo irroittaa. Lisäksi ulkoseinniin ne yritettiin kiinnittää siten, ettei niitä tarvitisisi irroittaa lainkaan (ei siis tulevien koolausten tielle). Sisäseinien merkitsemiseen täytyy kuitenkin miettiä vielä joitakin hivenen hienovaraisempia tapoja, vaikka seinät ovatkin jo ennestään täynnä naulojen ja nupien reikiä.

Tänään sain helpottavan viestin. Louhitantöiden suorittaja ilmoitti, että louhintatyöt on nyt suoritettu. Lisäksi louhintoihin liittyvät tärinämittaukset on tehty. Rakennuksissa ei ole havaittu merkityksellistä tärinää ja louhintatyö on sujunut muutoinkin hyvin.

Olin tiedosta hyvin helpottunut. Louhinta on kuitenkin erittäin vaarallista työtä, kuten Friisilän tapaus osoittaa.

Yritin päivän saada kiivaasti asioita eteenpäin. Jotenkin on kuitenkin sellainen olo, että vielä on monta asiaa selvitettävänä. Aikatauluhin liittyviin kysymyksiin pitäisi kohta alkaa saamaan lisävalaistusta.

Vihdoinkin se on totta. Tänään koitti se suuri päivä, jolloin tapahtui jotain todellista. Holsa Oy:n kaivinkone aloitti aamulla tontinraivaustyöt. Meidän asioihin liittyneiden epäselvyyksien vuoksi aloittamista jouduttiin siirtämään kaksikin kertaa.

Noista vaiheista ei puuttunut dramatiikkaa, mutta käsitykseni mukaan se vähän kuin kuuluu asiaan (jossain kohdassa). Jos tässä jotain voi mainostaa, niin se on Seppo Holma (Holsa Oy), joka vastaa maankaivuutöistä. Erityinen kiitos Sepolle toimimisesta ukkosenjohdattimena minun ja vaarallisten louhintatöiden suorittajien välillä.

Sepon "Anturan alapintaan -pakettia" voi suositella kaikille, jotka eivät pidä itseään maanrakennusalan ammattilaisena.

Tämä viikko on jo saanut päiväkirjailijalla hien pintaan ja hermot tiukemmalle.

Perjantai-iltana 12.5. moottorisahat lauloivat tontilla, ja puut kaatuivat. Rankoja, oksia ja risuja kerättiin oikein porukalla - kiitokset talkooväelle. "Pieni" nuotio oli tehtävä ruohikkopalovaarasta huolimatta (ihan makkaranpaistoa varten). Tutustuimme taas uusiin, tuleviin naapureihin ja tarjosimme polttopuita. Lauantaina jatkoimme risusavottaa oman perheen voimin. Nyt on talonpaikka puhtaana kaivinkonetta varten. Odottelemme sitä saapuvaksi tiistaina 16.5.

Sunnuntaina, äitienpäivänä, kävimme Karjaalla Mustion linnassa (ruukinkartanossa). Se on 30 metriä pitkä hirsirakennus - aivan ainutlaatuinen Suomessa. (Katso kuvat "Muuta aiheeseen liittyvää" -kansiosta.) Linnassa oli mm. upeita 1800-luvun tyylisiä valaisimia, erikoinen lautaskaappi ja hienot seinämaalaukset. Alakerran huoneissa oli käytetty seinissä savirappausta. Ruokailimme alueella ravintola Linnankrouvissa, ja seurueemme äidit saivat sieltä ruusutkin. Mistähän johtuu, että sunnuntait tuntuvat nykyisin niin nautinnollisilta? ;-)

Viikon aikana valmistauduttiin loppua kohti kiihtyvällä vauhdilla rakentamista valmistelevien töiden aloittamiseen. Runon säe "Suurikin ongelma pieneksi suli, kun huomenna eteeni suurempi tuli", tuntui pitävän paikkaansa liiankin kirjaimellisesti.

Melkein jokaisena päivänä sai olla hoputtamassa jotakin tahoa, ja siltikään asiat eivät tahtoneet mennä eteenpäin. Viimein torstaina jouduin tekemään päätöksen siitä, että maankaivuutöitä ei aloiteta perjantaina. Näin siitä huolimatta, että kaivuri ja poravaunu oli jo tontille tilattu. Pystyssä päin otin vastaan moitteet asiasta.

Suurin tällä hetkellä avoinna oleva kysymys on liittyminen sadevesiviemäröintiin. Siitä asiasta kerron joskus enemmänkin. Perjantaina pidimme hyvässä hengessä aloituskatselmuksen. Siinä saatiin selvyys moneen epäselvään kysymykseen. Sen jälkeen jäi enää selvitettäväksi vastaavan työnjohtajan hyväksyttämistä koskeva kysymys. Sitä yritimme hoitaa kuntoon vielä viikon lopuksi, mutta tuloksetta.

Perjantaina tapasin meidän sähkösuunnittelijan Aapo Holman Terawatti Oy:stä. Hän oli oikein kiinnostunut hankkeestamme ja oli hyvillään, että voi osallistua siihen. Neuvottelu meni hyvin. Sähköjen suunnittelu ei olekaan tässä aivan yksinkertaista. Sainkin viikonlopuksi luettavaksi oikein valaistusoppaan. Siinä sitä vain onkin miettimistä, miten nuo tilat luontevasti saisi valaistua.

Lauantaina ajoimme Pukkilaan hakemaan sinne jääneet yläkerran ikkunat. Samalla otimme meidän huonekaluja Pentti-vaarille Luopioisiin kunnostettaviksi. Osa oli aika huonossa kunnossa. Toivottavasti ei Pentti ala niitä uudestaan rakentamaan vaan yhdistää tuoleista sopivasti niin, että niitä tulee kohtuullinen määrä. Olimme lauantain ja sunnuntain mummun ja vaarin vieraina.

Sunnuntaina veimme ikkunat Metsänkylän Navetalle, johon kunnostajamme Sini Laakso niitä varastoi. Samalla kävimme hänen verstaallaan katsomassa, miltä valmiit ikkunat oikein näyttävätkään. Oikein kauniita oli tullut ikkunoista niinkuin Kauneuden verstaalla pitääkin. Mummu ja vaari ostivat Sinin isältä rukin. :-)